Valokuvatorstai: Tanssi

Tytöt Hanko 2009

Tanssia veden pinnalla (2009, Hanko)

Hemmo 6 vko

Voi herran jestas, kun oli ihania pikkuisia ja vähän isompia kissoja Mirkulan kissalassa. Ohessa muutama kuva Hemmosta sisaruksineen:

Hemmo

Stella -emo ja Nilla -isoäiti

Helmi, Hilla, Herkko ja Hermanni

Jännitystä ilmassa

Tasan kaksi viikkoa sitten istuimme Kiinteistömaailman toimistossa allekirjoittamassa asunnon myyyntisopimusta. Päädyimme Kiinteistömaailmaan hyvien aikaisempien kokemusten vuoksi ja ripeästi asiat lähtivätkin liikkelle. Asunnossamme kävi valokuvaaja kuvaamassa, avustin pohjapiirroksen teossa ja sitten ei päästykään asiassa eteenpäin. Uusi isännöitsijäntoimistomme ei nimittäin saanut isännöitsijäntodistusta aikaiseksi. Viikon odottamisen jälkeen soitin itse toimistoon. Narisevaääninen nainen kommentoi, että heillä oli ruuhka! Oli e-laskua ja tilinpäätöstä. Entä tämä asunnon myynti, joka nyt seisoo isännöitsijätoimiston toimettomuuden vuoksi, kysyin. Minulle vastattiin, että todistus toimitetaan 14.2. mennessä eli kahden viikon toimitusajalla. Ei käy, todistus on saatava aikaisemmin, kommentoin. Pahoittelua ja verukkeita, mutta niin siinä sitten kävi, että seuraavana päivänä todistus oli Kiinteistömaailmassa. Onneksi soitin ja vaadin nopeampaa palvelua.

vironkatu-14

 Pieteetillä saneerattu koti kunnioittaa 30-luvun funkistalon henkeä. Viidennen kerroksen kulmahuoneistossa on paljon aikakauden yksityiskohtia, tyyliä ja tunnelmaa. Asunto sijaitsee arvostetussa hissillisessä taloyhtiössä, ”Kruununhaan Helmessä”. Kodin valtteina ovat suuri ja valoisa olohuone, kolme reilunkokoista makuuhuonetta sekä eteishalli, jossa on toimiva takka. Keittiössä on Gaggenaun kodinkoneet ja tilaa isolle ruokapöydälle. Asunnon avaruutta lisää yli kolmen metrin huonekorkeus sekä näkymät kolmeen ilmansuuntaan. Olohuoneesta on käynti upealle kulmaparvekkeelle, josta avautuu näkymä aina Eteläsatamaan asti. Taloyhtiön katolla on noin 100 m2:n terassi panoramanäkymin. Terassilla vietät vaikka grillijuhlat ystävien kesken! Ihanteellinen asunto suuremmallekin perheelle, tai vaikka edustamiseen. (Kiinteistömaailma).

Asunto on nyt vihdoin ja viimein myynnissä. Tällä välin olen itse löytänyt ihanan talon Espoosta. Ehdollinen tarjous on hyväksytty ja nyt odotan jännityksellä, miten kotimme myynti sujuu. Jos kaikki sujuu hyvin, seuraava kotini on oheinen talo Nöykkiössä.

talo

FI*Mirkulan He is my everything (Hemmo)

Ensi viikolla menen tapaamaan meidän uutta perheenjäsentämme, Hemmoa. Virallisesti kisun nimi on He is my everything Elviksen syntymäpäivän kunniaksi.

Ohessa on muutamia kuvia, jotka on kuvannut Hemmon kasvatta Tiina Tiikkaja.

Korvat lentoa varten
Korvat lentoa varten

Korvissa on kivasti kokoa!

hemmo ja isot tassut
ja tassut joilla kipittää Reean perässä

Nämä tassut muistuttaa Cosmo-isukin tassuja.

Hännässäkin on pituutta
Hännässäkin on pituutta

Täältä tullaan!