Puutarhasuunnitelma uima-altaalla

Olin eilen Nöykkiöstä ostamani talon kuntotarkastuksessa. Taloa ostaessani mietin puutarhaa ja mitä mahdollisuuksia tontti antaa, sillä nyt se on luonnontilassa. Tontin itäpuolella kasvaa metsä, etelälaidalla on yksi iso mänty, pusikkoa ja naapurin raja, länsipuolella ränsistynyt pääpiha, jossa keskellä pihaa naapurin rajalla yksi koivu ja kataja sekä tien vieressä rykelmä mäntyjä muutaman koivun kera.

Koska perheeseeni kuuluu kaksi kilpauimaria, pihaa sunnitellessani päätin rakentaa pihalle uima-altaan. Päätös on todella merkittävä, sillä pihasuunnitelma rakentuu nyt altaan ympärille. Uima-allas vaatii nimittäin avaraa tilaa ympärilleen (kuvassa oleva allas on 9.5 x 3.4 metriä).

Dia 1

Oheisessa kuvassa on nyt alustava suunnitelma siitä, mihin uima-allas sijoittuu pihassa. Suunnitelmiin voi vielä tulla muutos, sillä talon länsipuolella on laakea kivi, joka pääasiassa on naapurin puolella, mutta tulee myös omalle tontille.

Allasvaihtoehtoja on paljon ja altaan voi upottaa maahan tai asentaa maan pinnalle. Altaan runko voidaan tehdä harkoista, puusta, teräksestä, alumiinista, lasikuidusta. Allas vaatii yleensä tilaa vähintään 20–100 neliötä riippuen altaan koosta. Uima-allas kannattaa sijoittaa mahdollisimman avoimeen paikkaan, sillä jos altaan ympärillä on paljon puita, allasta joutuu puhdistamaan lehdistä tai neulasista, tosin roskaantumista voi estää allaskatteella.

Kävin puutarhamessuilla tutustumassa siellä olleisiin allastoimittajiin, joita paikan päällä oli ainoastaan kaksi: Uimarit ja PoolSpa. PoolSpalla on sekä teräs- että laskikuitualtaita. Edustajan mukaan teräsaltaita saa muutamalla tuhannella eurolla, mutta lasikuitualtaat maksavat 8 000 – 17 000 euron välillä riippuen altaan koosta. PoolSpan lasikuitualtaat valmistetaan Pietarsaaressa ja altaita on viittä eri pituutta 5.5, 6.5, 7.5, 8.5 ja 9.5 metriä, altaiden leveys on 3.4 m ja syvyys 1.5 metriä. Altaisiin on mahdollista asentaa vastavirtalaite ja lämmitys, jolloin hinta luonnollisesti on korkeampi. Lämmityksen avulla allasta voi käyttää huhtikuusta – lokakuuhun. Lisäksi altaaseen saa lisävarusteena integroidun tekniikkalaatikon, johon on sijoitettu altaan toimintalaitteet.

Uima-altaan rakentamisessa pohjatyöt on tehtävä kunnolla. Joissakin altaissa on tukeva, itsekantava runko, mutta esimerkiksi osa maahan upotettavista altaista vaatii valetun pohjan tai tukimuurin. Perustukset suunnitellaankin aina jokaisen pihan ja uima-altaan mukaan. Perusperiaate on, että pohjan pitää olla tasainen, routimaton ja vettä läpäisevä. Allasta vasten ei saa tulla kiviä. Lisäksi pihan salaojitusten ja sadevesiviemäröinnin on oltava kunnossa, jotta ei tule ongelmia allasta tyhjennettäessä.

Yhteystietoja mm.

Acon Finland Oy, www.acon.fi
Ala-Peite Oy, www.ala-peite.com
Aqua Spa, www.aquaspa.fi
Oy PoolSpa Ab, www.ahtopools.fi
Miami Pool, RM-Consulting Ab, www.uima-allas.com
TOP-TOY A/S, 046 8515 868, www.top-toy.com 
Uimarit, Suomen Uimarituotteet Ab, www.uimari.net
Waterair, Fantasy Garden,  www.waterair.fi

Kymmenen upeaa uima-allasta löytyy blogistani.

 

Hemmon kanssa Norwegianilla

Nyt on kyllä ihan pakko kirjoittaa eilisestä matkasta Ouluun. Pari viikkoa sitten varasin meno-paluun Norwegianillla Ouluun, hinta yhteen suuntaan 29 euroa ja kissa matkustamossa 25 euroa, yhteensä siis 89 euroa! Tuolla 29 euron hinnalla ei pääse julkisilla edes Turkuun.  Olin tyytyväinen, sillä autolla Ouluun ajaminen olisi ollut tuskien taival, onhan Helsingistä Ouluun 600 km. Ja miten pienen kissan kanssa onnistuu olla autossa yhtä mittaa yksin yli seitsemän tuntia. Ei mitenkään!

kuva (55)

Nykyään matkustaminen on helppoa: ei muuta kuin matkustusasiakirjassa oleva viivakoodi lentokentän lippuautomaattiin, muutama hyväksyntä ja lippu on tulostettu. Turvatarkastuksessa joudun Helsingin päässä aina kopeloitavaksi, sillä tarkastin hälyttää AINA. Kerran yksi tarkastaja kommentoi sormuksiani, että ei ihme jos häly tulee, kun sulla on tollaset sormessa…. Koneeseen tullessani aloin yht´äkkiä miettiä paluumatkan sisäänkirjautumista. Aikaa lentojen välillä oli nimittäin 40 minuuttia ja check-in pitäisi kaiketi tehdä 45 minuuttia ennen lentoa. Silloin iski paniikki. Miten hitossa pääsen takaisin, jos en saa tsekattua ajoissa sisään. Miten voi olla niin tumpelo, että ei huolehdi tuollaista asiaa ajoissa?! Voi pyhä Sylvi…

Koneessa pysähdyn stuertin kohdalla: Anteeksi, mitenköhän nyt mahtaa käydä paluulennon, kun tulen seuraavalla lennolla takaisin enkä ole vielä tsekannut sisälle? Stuertti katsoi hetken ymmällään. Niin, käyn vain kentällä hakemassa kissanpennun ja palaan sitten sillä seuraavalla lennolla takaisin Helsinkiin. Stuertti on sitä mieltä, että pulassa olen, sillä check-in sulkeutuu 45 minuuttia ennen lentoa. Hän kysyy onko minulla puhelimessa netti, sillä lennolla ei ole WiFiä ja pyytää kirjautumaan seuraavalle lennolle ASAP. Yritän paniikissa tsekata sisään paluulennolle, mutta jostain syystä se ei onnistu. Ei voi mitään. Ajattelen, että heti koneen laskeutuessa kentälle, yritän tehdä sen uudelleen ja toivottavasti onnistuu.

Stuertti tulee puoli tuntia ennen laskeutumista luokseni ja kysyy nimeäni. Hän kertoo antavansa nimeni heti koneen laskeuduttua maahenkilökunnalle, jotta he tietävät, että olen tulossa paluulennolle, vaikka check-in puuttuu. Kiitän häntä sydämellisesti. Portilla pysähdyn virkailijan luo: Hei, mä olen tulossa takaisin seuraavalla lennolla, mutta en ole vielä kirjautunut lennolle. Haen vaan kissanpennun ja palaan heti takaisin. Virkailija sanoo, että odotas hetki, tsekkaan sut sisääni ja iskee lipun kouraan.  Olen todella kiitollinen, jälleen kerran, ja juoksen hakemaan kisua.  Erittäin hyvää palvelua ja se, jos jonkin nykyään merkkaa. Lennän seuraavankin kerran Norwegianilla!

kuva (56)

Como-järvi

Pohjois-Italiassa Lombardian maakunnassa lähellä Sveitsin rajaa sijaitsee Como-järvi. Pääsin sinne työmatkalla kesällä 2009. Koska aikaa oli vain kaksi päivää ja valtaosa ajasta kului työssä, päätin lähteä veneellä Argegnoon ja se oli todella hyvä päätös, sillä järveltä on todella mahtavat näkymät.

lake como kartta
Como-järven kartta

Matka veneellä Comosta Argegnoon kesti noin tunnin ja veneestä näki todella hyvin vuoren rinteellä oleviin kyliin.

Jäin pois Argegnossa, jossa oli tunti aikaa tutustua kylään ja käydä juomassa kahvia satamassa olemassa pienessä kahvilassa.

Comossa asuu 85 000 asukasta. Ilmasto Comolla on välimerellinen. Kesät ovat lämpimiä ja lämpötila kohoaa usein yli +30 asteen, kuten ollessani Comossa. Oli todella kuuma, mutta vesipullo mukana selvisi hyvin helteestä. Kuuma ilma päivällä aiheutti jokaisena iltapäivänä ukkosen, joka myllersi tunnin ja sen jälkeen alkoi taas aurinko paistaa. Talvella sää on leuto lämpötilojen pysytellessä useimmiten reilusti plussan puolella.

Como-järvi on vuosikymmenien aikana kohottanut suosiotaan ja se on suosittu kansainvälisten julkkisten parissa. Maisemat ovat Comon rannoilla uskomattomat mihin vuodenaikaan tahansa ja niistä saa hyvän kuvan vain vierailemalla Comon kaupungissa.

_MG_0128

Kevät keikkuen tulevi

Isoäitini hokema keväästä, joka on iskostunut mieleeni. Runoilijan sanoin: ”Kevät on ainoa vuodenaika, jolla on sielu. Oikullinen, vallaton ja leikkisä.” Sunnuntaina nautin upeasta tyynestä keväisestä ilmasta Stansvikin kartanon rannalla perhosta katsellen, tänään sai laittaa toppatakkia päälle ja hanskat käteen. Satoi vähän luntakin. Mutta kevät on tullut, sillä innostuin istuttamaan orvokit parvekkeelle ja tulppaanikimpun olohuoneen pöydälle. Kevättä kuvattuna usean vuoden aikana:

 

 

Kun sinivuokot untuvaisin lehdin sulavan hangen alta nosti pään, ma keltaperhon tiellä nähdä ehdin, ja päivä paistoi siipeen heleään, se sydämeni on, ma virkoin sulle, kun vangitsit sen kätees lämpimään -Saima Harmaja-