Mindyjblog

Bungalow-talo, Glass House, sisustaminen, kissat, ruoka ja matkustaminen

Vatikaanin museo

18/04/2016

Suosittelen Vatikaaniin aikoville museokierrosta oppaan kanssa, sillä näin välttyy jonottamiselta ja lisäksi kuulee mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Vatikaani on massiivinen ja siihen kannattaakin tutustua pienissä paloissa. Kierros oppaan kanssa kesti kaksi tuntia, josta osa käytettiin Sikstuksen kappelista kertovan näyttötaulun luona. Sistuksen kappelissa ei nimittäin saa puhua eikä valokuvata, jonka vuoksi se esitettiin näin.

Sikstuksen kappelin kuuluisimmat freskot ovat Michelangelon Aatamin luominen ja Viimeinen tuomio. Michelangelo maalasi kattofreskot vuosina 1508-12 ja Viimeisen tuomion 1537-41. Opas kertoi, että Michelangelo oli töykeä peseytymätön introvertti eikä häntä kiinnostanut muu kuin maalaaminen. Maalattuaan neljä vuotta kaksitoista tuntia päivässä kasvot kattoon päin, hänelle kasvoi niskaan niin massiiviset lihakset ettei hän enää kyennyt katsomaan kunnolla alaspäin.

 Opas esittelee Sikstuksen kappelia.

 Vatikaanin kuuluisimpia patsaita on Laokoon ryhmä. Patsas on kopio alkuperäisestä. Tarinaa Laokoonista oheisessa linkissä

 Huone täynnä patsaita, jotka odottavat restaurointia.

  Rafaelin maalaama Disputation of the most holy sacrament (väittely pyhästä sakramentistä).

Sengatura huoneen freskot on maalattu vuosina 1508–1511 ja ne kuuluvat Rafaelin kuuluisimpiin. Huoneen kolme pääfreskoa käsittelevät totuutta, hyvyyttä ja kauneutta. Väittely pyhästä sakramentista on Rafaelin ensimmäinen Juliukselle maalaama fresko. Fresko esittää nimensä mukaisesti teologista väittelyä ehtoollisen merkityksestä. Se kattaa sekä taivaan että maan. Rafael maalasi freskoon Julius II:n lisäksi myös Dante Alighierin ja opettajansa Donato Bramanten.

Oppaan mukaan Rafael oli toisin kuin Michelangelo sosiaalinen naisten mies ja hän kuoli 37 vuotiaana kuumetautiin, tosin Guardianin artikkeli väittää liiallisen seksin tappaneen hänet.

  Vatikaanissa oli nähtävillä yksi pronssinen patsas, Hercules. Valtaosa pronssisista patsaista on aikojen saatossa sulatettu ammuksiksi.

120 metriä pitkän gallerian seinät on koristettu Italian kartoilla. Paavi siirtyi läpi Italian kulkiessaan käytävää pitkin rakennuksesta toiseen. Seiniä ryhdyttiin koristamaan paavi Gregorius XIII:n aikana vuosina 1572–1585. Paavi Urbanus VIII viimeisteli gallerian lisäämällä siihen teoksia vuosien 1623–1644 aikana. Venetsia, Genova, Civitavecchia sekä Ancona ovat saaneet suuret ja yksityiskohtaiset kartat seinille. Karttojen kohdalle kattoon on maalattu alueelle tyypillisiä asioita.

Paljon jäi näkemättä mm. Pietarin kirkko. Ehkäpä syksyllä palaamme Roomaan.

Kirjoita tähän kommenttisi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: