Mindyjblog

Bungalow-talo, Glass House, sisustaminen, kirpputorit ja valokuvaus

Talvi se vaan jatkuu, mutta missä on kauan kaivattu kevät. Ensin talvea odotettiin kovasti, mutta oli vaan märkää ja nurmikko vihersi. Sitten yllättäen vyöryi Etelä-Suomeen lumimyräkkä ja paukkupakkaset. Nyt odotetaan kevättä, mutta talvi pitää kynsin hampain kiinni eikä päästä irti. Hyvä puoli pitkään maaliskuun talvessa on se, että on valoisaa eikä sada vettä. Nuuksio ainakin näyttää parhaimpia puoliaan juuri nyt.

Valokuvaus

Talvella on ollut uskomattoman ihania valokuvaushetkiä mm. MyllykoskellaNukarinkoskella ja Risslan koskella, joista voit lukea lisää blogistani. Oma lukunsa oli Seurasaaressa elävän hännättömän oravan kuvaaminen joulukuun alkupuolella. Seuraava postaus onkin sitten pikku oravasta. Nyt olen ollut kuvaamassa Nuuksiossa, sillä olen talvilomalla. Muun perheen ollessa töissä tai koulussa, olen viettänyt vapaa-aikani valokuvaillen ja kirppareita kierrellen.

Nuuksio

Nuuksio on Etelä-Suomen tunnetuin kansallispuisto, jossa kulkeminen on suhteellisen helppoa. Sanon näin, sillä varsinkin talvella luontopolut voivat olla todella jäisiä ja koska korkeuserot ovat suuret, välillä mäkeä alastuleminen on melkeinpä vaarallista. Nastakengät talvella ovat ehdoton must Nuuksio-kierroksella.

Eilen lähdin jo aamulla aikaisin Nuuksioon, jossa viikonloppuna näimme Valklammen rannalla upeat jäätyneet kalliot. Lammen ranta alkaa olla petollinen, sillä lammelle astuessani jalka meni jään läpi ja pulppasin oikein kunnolla. Kenkä kastui ja kuljin märällä kengällä parisen tuntia sillä halusin tallentaa jään ennen kuin se sulaa tai järvi muuttuu vedeksi. Välillä kyllä mietin miten järkevää jäällä seisominen on, sillä jää paukkui. Mutta nämä kuvat oli saatava kaikesta huolimatta.

Talvi jäädyttänyt kivetkin, missä on kevät

Talvi jäädyttänyt kivetkin, missä on kevät

Talvi jäädyttänyt kivetkin, missä on kevät

Omakuva

Kun olin kuvannut jääkuvat, ajattelin harjoitella kameran edessä olemista. Viikon päästä nimittäin on töissä valokuvaus ja jos jotain inhoan niin oman pärstän kuvaamista. Eikä kuulemma riitä pelkkä naamakuva vaan pitää ottaa kokovartalokuva. OMG! Selfien ottaminen järjestelmäkameralla ei ole kovinkaan helppoa, sillä kamera pitää tarkentaa manuaalisesti. Jos ei ole kiintopistettä, johon tarkentaa, kuvaus on melkeinpä mahdotonta.

Alla olevassa kuvassa kohdentaminen oli helppoa, sillä käytin tarkentamiseen kiven vieressä olevaa puuta.

MindyJBlog oma kuva

Mutta tämän alla olevan kuvan tarkentamisessa meni aikaa enkä meinannut saada kuvaa tarkennettua. Lopulta sain kameran tarkennettua oikeaan kohtaan kepin avulla. Siinä sitä nyt sitten seistään keskellä kuvaa!

MindyJBlog oma kuva

Tässä vielä kuva lauantailta, jolloin kävimme ensimmäisen kerran Valklammella. Kiipesimme ylös lammen länsipuolella olevalle kalliolle. Tarkensin kameran ja kapusin kalliota alas lammelle. Mr H toimi kaukolaukaisimena :)

Nuuksio Valklampi talvi 2018

Mikäli olet kiinnostunut Nuuksion luontopoluista voit lukea niistä täältä.

Joko sinä odotat kevättä? Minä odotan! Oikein aurinkoisia päiviä kaikille lukijoilleni.

 

 

 

 

 

 

KIITOS KOMMENTISTASI!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: