Glass House -talopaketti saapui tontille

Tänään oli todella jännä päivä, sillä Glass House -talopaketti saapui tontille. Ensi viikolla alkaa rungon pystytys.

Tänään oli jännä päivä, sillä Glass House -talopaketti saapui tontille. Jos olet kiinnostunut Glass Housesta, kurkkaa oheinen juttu Kontion sivulla. Lisäksi kirjoitin Glass Housesta blogissani Moderni mökki -postauksessa.

Aamulla oli noustava aikaisin, sillä ensimmäinen lähetys oli saapumassa tontille jo ennen kahdeksaa. Viisi viikkoa on ollut kuivaa ja aurinkoista, mutta tänään satoi kaatamalla siitä saakka, kun astuin autosta ulos. Luonnollisestikaan minulla ei ollut sadevaatteita mukana ja ehdin ensimmäisen lastin purun aikana kastua läpimäräksi. Kun kuski lähti hakemaan seuraavaa lastia, kaasuttelin läpimärkänä Lohjalle ostamaan keltaiset kumisaappaat ja sadetakin. Nyt on kunnon varusteet seuraavaan myräkkään eli antaa tulla vaan sitä vettä.

Alla olevissa kuvissa ensimmäinen kuljetus Glass House -talopaketista on purettu, koko ajan satoi kaatamalla.

Glass House -talopaketti saapui tontille

Glass House -talopaketti saapui tontille

Seuraavassa Glass House -talopaketti kuormassa saapuivat eristeet.

Glass House -talopaketti saapui tontille

Viimeisessä kuormassa tuli yli kymmenen metrin pituiset hirret ja muuta rakennusmateriaalia. Kuorman tontille saaminen vaati melkoista ajotaitoa, sillä tien varrella kasvavat puut olivat kuorman tiellä. Kuskin mukaan tämä keikka oli kuitenkin helpoimmasta päästä.

Glass House -talopaketti saapui tontille

Viimeinen kuva jäi ottamatta eli edellä mainittujen lisäksi saapuivat vielä ovet ja ikkunat. Nyt on tontti rakennustarvikkeita täynnä ja ensi viikolla alkaa Glass Housen pystytys. Odotan sitä innolla!

Minna ❤

 

 

Ikeasta löytyi Seglora-sohva huvilalle

Ikeasta löytyi mahtava Seglora-sohva huvillalle. Sohvaa on valmistettu vuodesta 2013 lähtien, jolloin Ikea lanseerasi Stockholm 2013 -sarjan.

Ikeasta löytyi mahtava Seglora-sohva huvillalle. Sohvaa on valmistettu vuodesta 2013 lähtien, jolloin Ikea lanseerasi Stockholm 2013 -sarjan. Vuoden 2013 Stockholm -sarja on saanut inspiraationsa 50- ja 60-luvuilta. Ehkäpä juuri siksi Stockholm -sohva onkin niin mahtava, että se on pakko saada huvilalle.

Mahtava Ikea Stockholm 2013 Seglora-sohva

Mahtava Ikea Stockholm 2013 Seglora-sohva

Mahtava Ikea Stockholm 2013 Seglora-sohva

Mahtava Ikean vaaleanruskea Seglora-sohva

Istahdimme mr H:n kanssa sohvalle ja siinä olisi voinut istua pidempäänkin, niin hyvä siinä oli istua. Lisäksi sohvan design sopii erittäin hyvin Glass House-huvilaan.

Se mikä minua sohvassa miellytti istumismukavuuden ohella oli verhoilussa käytetty erittäin pehmeä aniliininahka. Valmistajan mukaan aniliininahan pinnassa on kevyt pintakäsittely, jonka ansiosta nahka on hengittävää ja sen luonnollisen elävä pintakuvio näkyy selkeästi. Iän karttuessa nahka patinoituu ja sen väri tummuu kauniisti.

Ikea Stockholm 2013 Seglora vaalean ruskea nahka sohvaToivottavasti sohvan tuotanto ei lopu ennen syyskuuta, jolloin sohvan voi toimittaa huvilalle. Olen hieman skeptinen, sillä huvilan sisustussuunnitelmassa esitelty Elloksen malli poistui tuotannosta välittömästi, kun olin päättänyt hankkia sen.

Pidetään peukkuja, että saan tämän upean sohvan mökille.

t. Minna ❤

 

 

 

 

Patolevyjen asennus Glass House-huvilaan

Kun perustukset olivat valmiit, mökin rakentamisessa seuraava vaihe oli patolevyjen asennus. Blogissani ohjeet miten asennus sujuu näppärästi.

Kun perustukset olivat valmiit, mökin rakentamisessa seuraava vaihe oli patolevyjen asennus. Yksi ilta kului asennuksen suunnitteluun ja kaksi seuraavaa iltaa itse asennukseen, jonka teimme itse.

Mitä patolevyjen asennus maksaa?

Löysin netistä urakka-arviot alla mainitulle työlle:

  • Sokkeleiden vierustäyttöjen uusiminen ja vedenohjaus patolevyllä 15 metrin matkalta sisältäen vanhan maan poiston, patolevyn kiinnittämisen ja täytön 0-16 mm soralla (3 tonnia)
  • Annetut tarjoukset vaihtelivat 2000 – 5000 euron välillä, tarjoukset näkyvillä Dooxessa.

Materiaalikustannukset omassa projektissa (patolevy, listat, naulat ja niitit) olivat noin 150 euroa 20 metrin matkalle. Lisäksi kustannuksia tuli myös täytöstä ja sorasta. Kaivinkoneurakoitsijan tuntilaskutus oli 69 euroa/tuntia + alv,  soran (6-16) hinta 15 euroa + alv / tonni.

Patolevyjen asennus

Yritin netistä löytää tietoa patolevyjen asennus suoritetaan, mutta hankalaa se oli. Nimiä patolevylle oli useita eikä kunnon ohjeita löytynyt mistään. Niinpä soitin perustussuunnittelijalle ja sain erittäin hyviä neuvoja, miten asennus kannattaa tehdä. Niinpä ajattelin jakaa vinkit nyt tässä postauksessa.

Ensin muutama sana itse levystä. Patolevyä myydään myös nimillä perusmuurilevy, nystyrälevy tai sokkelilevy. Patolevyt valmistetaan kestävästä ja joustavasta materiaalista, jolloin levy kestää hyvin maa-aineksesta tulevaa painetta ja lämpötilojen vaihteluja. Lisäksi levy kestää maaperän happamuutta eikä se maadu tai mätäne vuosien käytössä.

Patolevy vähentää kosteutta talon perustuksista ja ohjaa veden salaojien kautta pois perustusten läheisyydestä. Patolevy asennetaan kiinni sokkeliin, jolloin sokkelista kondensoituva vesihöyry kiinnittyy patolevyn pintaan ja valuu sieltä edelleen talon ympärillä kiertäviin salaojiin. Patolevy ohjaa myös sadevesiä pois seinustalta.

Ohjeet patolevyn asennukseen

Patolevyn kiinnittämisessä kannattaa noudattaa valmistajan ohjeita. Valmistajan ohjeiden mukaan antura ja sokkeli pitää suojata bitumilla ennen patolevyn asentamista. Omassa projektissani sokkelin ja anturan väli oli suojattu bitumilla, joten jätin tämän vaiheen väliin.

Patolevyn asennuskohdan merkitseminen

Patolevyn asentamista varten merkitsimme sokkeliin tulevan maan pinnan teipillä ja n. 50 mm sen alapuolelle sokkelilevyn yläreunan suoran linjan vatupassilla. Linjan merkitsemiseen voi myös käyttää värilankaa.

Patolevyn leikkaaminen

Ostin 2 x 20 m:n kokoisen rullan sokkelilevyä. Levy voidaan asentaa suoraan rullasta vaakasuoraan, mutta koska meillä sokkelissa on erikorkuisia kohtia, leikkasin vuodat pystysuoraan sopivan mittaisiksi paloiksi. Levy on helppo leikata saksilla. Lisäksi jo paikalleen asennettua patolevyä voi myös leikata mattopuukolla.

Patoleveyn asentaminen

Perustussuunnittelija suositteli patolevyn asentamista siten, että patolevy peittää anturan. Näin vesi valuu sokkelista anturaa pitkin maahan ja sieltä salaojaputkeen. Vuotien asentaminen aloitettiin sokkelin kulmasta siten, että ensimmäinen vuota ulottui yhden metrin nurkan yli kummallekin puolelle. Seuraavat vuodat asetettiin sitten limittäin alla olevan kanssa vähintään 50 cm:n matkalta. Minä vedin levyä tiukalle ja mr H porasi reiät sekä naulasi levyt kiinni.

Vuotien nystyrät tulevat muuten aina sokkelia vasten!  Tällöin  levyn ja seinän väliin jää riittävä ilmarako ja sokkelista tuleva kosteus tiivistyy levyyn valuen sitä pitkin alas salaojiin.

Patolevyn kiinnittäminen

Patolevy kiinnitettiin betonisokkeliin 45 mm:n tulppanauloilla noin 30-40 cm:n päähän toisistaan.

Patolevyjen asennus - naulat

Koska huvilan sokkeli on tehty betonivaluharkoista, nauloja varten porattiin sokkeliin reikä. Patolevyn yläreunaan tulee vielä lista, joka estää maa-aineksen valumisen sokkelin ja patolevyn väliin.

Patolevyjen asennus

Patolevyjen asennus

Patolevyjen asentamisen jälkeen anturan päälle asennettiin routasuojalevyt ja sen jälkeen sokkelin reuna täytettiin soralla.

Onnea patolevyn asentamiseen!

Minna ❤

 

Maansiirtotyöt ja perustukset vaativat hyvää suunnittelua

Tontilla on viimeisen kuukauden aikana tapahtunut paljon ja perustukset ovat nyt valmiit. Projektin toteuttaminen vaatii suunnittelua ja tarkkuutta, muuten homma ei toimi. Maansiirtotyöt oli suunniteltu alkavaksi huhtikuun alkupuolella, mutta talvi teki tepposet ja aloitusajankohta siirtyi parilla viikolla eteenpäin. Viikkoa ennen vappua tontilla vihdoin ja viimein päästiin vauhtiin.

Maansiirtotyöt

Ennen kuin maansiirtotyöt voitiin aloittaa oli päästävä eroon röykkiöstä kiviä, joita oli noussut esiin tien perustamisen yhteydessä. Kiviä oli todella paljon ja ne estivät maansiirtotyöt. Alunperin ajatuksena oli latoa kivet tukemaan takapihan reunassa olevaa luiskaa. Kivistä osa oli todella massiivisia ja niiden latomiseen olisi tarvittu kaivinkone. Lisäksi ne olisivat vieneet huomattavan paljon tilaa muutenkin pienestä pihasta.

Lopulta keksin oivan paikan kiville: siirto rantaan, jolloin rannassa oleva korkeusero saadaan tasoitettua. Lisäksi kivet toimivat muurina aaltoja vastaan. Sora kivien päälle ja meillä on tilaa perustaa vaikka terassi rannan tuntumaan.

Käydessäni tontilla totesin, että kivet olikin siirretty rinteen reunaan kiviröykkiöksi. Kiviröykkiö on järveltä päin katsottuna todella hallitseva ja vaatii melkoisen määrän maisemointia. Harmittaa, mutta eiköhän tuosta röykkiöstä vielä jotakin saada loihdittua. Sen edistymistä voit seurata blogissani :)

Maansiirtotyöt ja perustukset
Kiviröykkiö on siirtynyt rinteen juureen

Alla olevassa kuvassa näkyy polku, jota pitkin kuljetaan ylhäältä alas rantaan. Polkujen väliseen rinteeseen olen suunnittelut vuorimäntyjen ja katajien istuttamista, lisäksi rinteeseen tulee kunttaa. Kuntta on metsästä irrotettua varpuista maata ja se vaatii kasvaaksen hiekkaperäisen moreenipitoisen happamaan maan. Kuntta viihtyy parhaiten varjoisessa kasvupaikassa ja sitä ei suositella paahteiseen paikkaan.

Rinne on lännen suuntaan, joten iltaisin se on paahteinen. Uskon kuitenkin, että runsaalla kastelulla kuntta saadaan juurtumaan ja viihtymään tontilla. Mikäli olet kiinnostunut kuntasta, voit lukea lisää täältä.

Maansiirtotyöt ja perustukset

Rakennuspaikalta kaivettiin maata 40-100 cm:n verran kunnes kantava maa tuli vastaan. Kaivettu maa siirrettiin rinteen yläosaan odottamaan tulevaa käyttöä. Harmikseni tontin reunassa oleva iso kivi jouduttiin siirtämään pois. Nyt se on upotettuna rinteeseen.

Soraa ja mursketta

Kun maa oli kaivettu pois, maan päälle levitettiin kangas. Sen jälkeen päälle siirretään kerroksittain erilaista mursketta ja soraa.

Rakentaja.fi -sivustolla rakennuspaikan eri lajeista kerrotaan seuraavasti: Rakennuspaikan massanvaihto tehdään routimattomasta, hyvin tiivistyvästä ja kantavasta kiviaineksesta, esimerkiksi sora- tai kalliomurskeesta. Murskeen raekoko määräytyy kerrospaksuuden mukaan: mitä paksumpi kerros, sitä suurempi kiviaineksen maksimiraekoko.

Minimikerrospaksuuden on oltava vähintään 3 x kiviaineksen maksimiraekoko. Esimerkiksi yhden metrin kerroksen materiaalit voisivat olla seuraavat: pohjalle jakavan kerroksen murske 0/90 mm – noin 80 cm, sen päälle kantavan kerroksen alaosan murske 0/32 mm – noin 20 cm tai pohjalle jakavan kerroksen murske 0/90 mm – noin 90 cm, sen päälle kantavan kerroksen yläosan murske 0/16 mm – noin 10 cm.

Kaiken kaikkiaan tontille tuotiin seuraavia soralajeja: murske 0-200 – 55.7 tonnia (31 m3), murske 0-90 – 58.9 tonnia (32,8 m3), murske 0-32 – 58.3 tonnia (33,8 m3) ja sepeli 6-16 – 25.2tonnia (16,6 m3), yhteensä 150 tonnia / 114 m3. Rakennusalan ollessa 145 m2, sorakerroksen korkeus keskimäärin on ollut 80 cm.

Maansiirtotyöt ja perustukset
Murskeen levitys
Maansiirtotyöt ja perustukset
Murskeen ja maan väliin asennetaan suodatinkangas

Perustukset

Perustukset voidaan tehdä lukuisilla eri tavoilla. Vanhimpia lattiarakenteita ovat multapenkki, jossa seinähirsiä vasten nostettu maa-aines estää vedon, sekä rossilattia eli täytepohja, joka on ollut käytössä jo yli 300 vuotta. Tänä päivänä yleisin perustustapa on eriste betonilaatan päällä. Sokkeli on täytetty sisältä soralla ja laatan päällä oleva eriste estää laatan kylmenemisen ja kosteuden tiivistymisen laatan pintaan. Tämä vaihtoehto on lämpimin ja soveltuu erinomaisesti talvikäytössä olevaan mökkiin.

Omaan mökkiin tulee pilariperustus, jota ympäröi sokkeli sivuilla ja takana. Edessä ja sokkelin sisällä on anturan päälle valetut pilarit. Lattia eristetään hyvin, jonka vuoksi mökkiä voi käyttää myös talvella. Ilma saadaan kiertämään sokkelissa olevien tuuletusaukkojen ja avoinna olevan etuosan avulla. Talvella tuuletusta voidaan säätää pienemmälle. Perustusratkaisuista pilariperustus on tuulettuvin.

Näyttökuva 2018-5-27 kello 21.07.20

 

Salaojat

Nykyään kaikkien rakennusten, myös mökkien, ympärille rakennetaan salaojat. Salaojaa ei kuitenkaan tarvita mikäli pohjavesi on alhaalla ja maaperä johtaa hyvin vettä. Omaan mökkiin asennettiin salaojaputket oheisen kuvan mukaisesti. Jotta vesi virtaa putkissa hyvin eikä jää seisomaan putkeen, putkessa on oltava 10% kallistus.

Lisäksi on huolehdittava siitä, että maa mökin ympärillä kallistuu poispäin talon sokkelista. Muutaman prosentin kallistus kolmen metrin päähän talosta riittää.

Näyttökuva 2018-5-27 kello 20.12.43

Salaojakiviaineksia käytetään salaojaputkien ympärystäyttöihin. Salaojaputken ympärystäytön tehtävä on johtaa vesi ympäröivästä maasta salaojaputkeen. Siksi salaojakiviaineksen rakeiden välissä pitää olla riittävästi huokostilaa jossa vesi pystyy virtaamaan. Käytettävän kiviaineksen tulee olla rakeisuudeltaan sellaista, että se läpäisee veden vaivatta, mutta kuitenkin suodattaa vedestä putkea tukkivat epäpuhtaudet itseensä.

Salaojasora on hyvä valinta helpoille, hyvin vettä läpäiseville rakennuspaikoille. Sepeliä kannattaa käyttää, jos rakennuspaikka on alavalla maalla eikä maaperä suodata hyvin vettä. Sepeliä käytettäessä pitää erottaa salaojarakenne suodatinkankaalla muista maa-aineksista.

Tontilla käytettiin salaojien tekemiseen 6-16 mm soraa oheisen suunnitelman mukaisesti.

Näyttökuva 2018-5-28 kello 22.08.21

Perustukset vaihe vaiheelta

Anturan valu. Ei siinä näköjään tämän kummempia välineitä tarvita. Tosin tarkuuttaa siinä kyllä vaaditaan, jotta anturat tulevat oikeaan kohtaan.

Anturan valu

Ensimmäinen batonivalu on tehty. Harkot on betonivaluharkkoja, jotka on vahvistettu sisältä terästangoilla. Alla olevassa kuvassa näkyy tontilta siirretty maa, jota käytetään täytöissä.

Perustukset harkkovaluTerassipilarien piti alunperin olla 2,20 metriä korkeat, mutta nyt ne nousevatkin 3,80 metriä ylöspäin. Syy näin suureen muutokseen pilarien korkeudessa on se, että maata kaivettiin pois 1,5 m ja soraa tuotiin kuoppaan vähemmän kuin siinä aluperin oli ollut. Mutta onneksi terassin pilareista saadaan 1,5 metriä peittoon täyttämällä kuoppa soralla.

Terassin pilarit

Tässä kuvassa ollaan loppusuoralla. Seuraava etappi on patolevyjen kiinnittäminen sokkeliin, routasuojalevyjen asentaminen anturan päälle sekä huvilan alustan peittäminen Finnfoam-levyillä. Kun nämä on tehty, saadaan huvilan ympärillä olevat kuopat täytettyä soralla.

IMG_1724

Viikon kuluttua alkaa Glass Housen pystytys! Hauskaa kesän odotusta kaikille lukijoilleni.

Minna ❤