Katto on valmis ja hirret suojattu ulkopuolella

Glass House-huvilan rakennusprojektissa on edetty seuraavaan tärkeään vaiheeseen: katto on valmis. Katto suojaa nyt hirsipintoja sisällä, ulkona hirret on suojattu puun pohjustusaineella.

Hirret on suojattava mahdollisimman nopeasti ja katto rakennettava

Käsittelemättömät hirret ovat erittäin herkkiä sekä auringonvalolle että sateelle. Aurinko nimittäin haurastuttaa puun pintaa ja sade herkistää hirret mm. sinistäjähomeelle, joka saa aikaan ikäviä läikkiä suojaamattomaan puuhun. Niinpä hirret on hyvä suojata puunsuoja-aineella mahdollisimman aikaisessa rakennusvaiheessa ja rakentaa katto suojaamaan hirsiä sisäpuolelta.

Kun runko oli rakennettu, kävimme suojaamassa hirret Valtti pohjusteella. Pohjuste on melkoista litkua valuen pensselistä käsille ja ties minne. Onneksi rakentaja suositteli ruiskun käyttöä pohjusteen levittämiseen: ensin pohjusteen ruiskutus pintaan ja sen jälkeen pohjusteen tasoittaminen isolla pensselillä. Kannattaa muuten suojata kädet esim. tiskihanskoilla ja silmät suojalaseilla, sillä tuulisella säällä pisarat leijailevat kaikkialle, myös silmiin. Pohjuste on öljymäistä ja imeytyy hetkessä puuhun muodostaen suojaavan pinnan.

Lisää puun suojauksesta voit lukea TÄÄLTÄ.

DIY: rakennusteline

Alun perin rakentajan piti pystyttää rakennustelineet huvilan ulkopuolelle, mutta ne jäi rakentamatta haasteellisen ympäristön vuoksi. Mietin hetken, että mitäs nyt sitten tehdään, sillä jollakin ilveellä meidän piti päästä jopa 5 metriin korkeuteen. Ainut vaihtoehto oli tikapuut, mutta miten niiden kanssa voi työskennellä erittäin jyrkässä maastossa?

No, hätä keinot keksii! Iso kasa eurolavoja päällekkäin ja niiden päälle pari pitkää hirsien kuljetuksessa käytettyä puulavaa sekä pari isoa levyä. Käytössämme oli tasainen  taso tikapuille. Mr H. kiipeili tikapuilla ja itse toimin assistenttina / painona :) Hirret saatiin suojattua ja kivi putosi sydämeltä, ainakin ulkopuolisten hirsien suhteen. Katon rakentaminen huolestutti, sillä sadetta oli luvassa.

Katto on valmis ja hirret suojattu Valtti pohjusteella

Katto on nyt valmis

Sisäseinän suojaaminen pressuilla oli lähinnä kosmeettista, kuten kuvasta näkyy. Niin kauan kun katto ei ole talon päällä, hirret ovat alttiina sateelle aivan samalla tavalla kuin huvilan ulkopuolella ilman suojauskäsittelyä. Katon rakentamista oli siis saatava edistettyä.

IMG_1837

Hoputin rakentajaa ja ilokseni havaitsin seuraavana päivänä, että kattoa oli alettu rakentaa. Alla olevassa kuvassa kattotuoleista osa on asennettu paikoilleen.

Katto on valmis ja hirret suojattu Valtti pohjusteella

Parin päivän päästä huopa oli paikoillaan ja katto oli valmis!

Katto on valmis ja hirret suojattu Valtti pohjusteella

Ajoimme illalla fiilistelmään ja juomaan harjakaisjuomat! Vasta nyt katon ja lattiaruoteiden asentamisen jälkeen aloin hahmottaa, miltä huvilassa näyttää sitten kun se on valmis.

Alla olevassa kuvassa vasemmalla näkyy makuuhuone, sitä seuraava aukko on ovi, seuraavat kaksi aukkoa ovat olohuoneen ikkunat ja kuvan oikeassa reunassa näkyy vielä saunan oviaukko ja saunan seinä, joka rakennetaan pääosin puusta.

Näkymä Lohjanjärvelle

Näkymä makkarista

Näkymä makkarista Lohjanjärvelle

Ja tältä huvilan sisällä näyttää tällä hetkellä

IMG_1860

Tällä viikolla vuorossa ovat putkien ja sähköjen asentaminen, rakennuksella ei tapahdu muuta.

 

Huvilan runko on vihdoinkin pystytetty

Huvilan runko on vihdoinkin pystytetty ja siinä hommassa meni vain puolikas päivä.

Nyt on huvilan runko pystytetty ja siinä ei mennyt kuin puolikas päivä!

Talopaketti saapui huvilan pihalle kesäkuun toisella viikolla ja kuvittelin rakentamisen alkavan välittömästi. Mitä vielä, juhannus sotki kaiken: ennen juhannusta eikä sen jälkeisellä viikolla tapahtunut yhtään mitään, sillä rakennusporukka vietti juhannusta oikein urakalla Virossa. Lisäksi sateen vuoksi runko oli paketissa vielä juhannuksen jälkeenkin.

Maanantaina Kalle (rakentaja) kuitenkin soitti ja kertoi, että keskiviikkona nosturi tulee puolelta päivin ja iltaan mennessä huvilan runko on pystyssä. Olin innoissani, vihdoinkin varsinainen rakentaminen alkaa.

Alla olevissa kuvissa huvilan kehikko on saatu pystyyn ja ensimmäinen hirsi nostetaan paikoilleen.

Glass House huvilan runko pystytysGlass House huvilan runko pystytysGlass House huvilan runko pystytysNeljän tunnin kuluttua kaikki hirret olivat paikoillaan ja kattotuolit oli nostettu ylös.

Glass House huvilan runko pystytysKävimme illalla tontilla ja vasta nyt aloin hahmottaa, miltä mökki näyttää ja minkälainen näkymä sieltä on järvelle. Oli mieletön tunne istuskella rungolla ja katsella järveä. Kuuntelin aaltoja ja lintujen laulua. Mietin, että voisin jossakin vaiheessa muuttaa pysyvästi mökille.

Glass House huvilan runko pystytysYritin saada kuvaa rannan suunnasta, mutta alhaalta on ihan mahdoton saada hyvää kuvaa mökistä sillä mittasuhteet vääristyvät. Alla olevassa kuvassa näkyy osa polusta, jota parhaillaan rakennamme rinteeseen.

Glass House huvilan runko pystytysTässä vielä muutama kuva tontista järven suunnasta kuvattuna. Hassua sinänsä etten tunnistanut tonttia, kun ajoimme juhannuksena veneellä sen ohi. Ihastelin vanhoja taloja, joita näkyi järvelle ja ihmettelin, tontin nähdessäni, että siinä on jollakin rakennusprojekti meneillään. Mr H. hoksasi, että sehän on meidän tontti :)

Tontti järveltä päin nähtynä (Glass House)Tontti järveltä päin nähtynä (Glass House)

Mikäli olet kiinnostunut Glass Housesta, pääset Kontion sivuille TÄSTÄ. Kontio ei sponsoroi tätä blogia.

terveisin, Minna ❤