Hepoköngäs on Suomen korkein vesiputous

Hepoköngäs on Suomen korkein vapaasti virtaava vesiputous ja oli ehdottomasti ensimmäisen päivän kohokohta täällä Kainuussa, jossa olemme viettämässä talvilomaa. Lunta ei ole, joten olemme ajelleet ympäri Kainuuta etsien mielenkiintoista kuvattavaa.

Hepoköngäs on Suomen korkein vapaasti virtaava vesiputous ja oli ehdottomasti ensimmäisen päivän kohokohta täällä Kainuussa, jossa olemme viettämässä talvilomaa. Lunta ei ole, joten olemme ajelleet ympäri Kainuuta etsien mielenkiintoista kuvattavaa.

Hepoköngäs on Suomen tunnetuin ja kaunein vesiputous

Hepoköngäs oli kiinnostava kohde, vaikka sinne Vuokatista olikin matkaa. Hepoköngäs sijaitsee noin 16 kilometrin päässä Puolangan keskustasta ja 80 kilometrin päässä Vuokatista.

Hepoköngäs on vuonna 2014 äänestetty Suomen kauneimmaksi vesiputoukseksi, joten ehdottomasti sitä oli päästävä katsomaan. Noin 50 metrin päässä koskesta alkoi kuulua kosken pauhu. Ylhäältä ei näkynyt mitään, joten kävelimme polkua pitkin eteenpäin.

Hepoköngäs on Suomen korkein vesiputous

Hepoköngän vesiputousta voi ihailla kosken ympärille rakennetuilta näköalapaikoilta, joista toinen sijaitsee putouksen yläjuoksulla ja toinen puolivälissä putousta. Kävelin kosken alajuoksulle, jossa oli parhaimmat kuvauspaikat kosken kuvaamiseen.

Hepoköngäs on Suomen korkein vesiputous

Hepoköngäs oli jäässä ja vesi virtasi vapaana ainoastaan putouksen alaosassa. Jäättömänä aikana vesi virtaa Hepoköngän vesiputouksessa kahdessa uomassa (luontoon.fi) eli kyseessä on harvinainen kaksihaarainen vesiputous.

Hepoköngäs on Suomen korkein vesiputous

Hepoköngän ympärille on perustettu luonnonsuojelualue, johon voi tutustua kävelemällä ja melomalla kosken alajuoksulta jokea pitkin Puolankajärvelle. Melontareitin pituus on 25 km, suositeltava ajankohta on keväällä.

Vaikka Vuokatissa ei ole lunta, Puolangalla sitä vielä oli. Lumi oli upottavaa ja alueella kulkevat polut oli jäässä. Niinpä kuvasimme kosken ja lähdimme käymään Puolangassa.

Puolanka, Suomen keskipiste

Hepoköngän vesiputous oli upea nähtävyys ja sitä kannatti ajaa katsomaan. Puolangassa sinänsä ei ollut mitään nähtävää vaikka se on Suomen keskipiste.

Näin jälkikäteen ajateltuna oli harmi etten kuvannut Puolankaa, sillä suoraan sanoen se oli ankea paikka. Kylässä oli Teboil ja grillikioski sekä muistaakseni kaksi ruokakauppaa. Muut kaupat (kaksi kappaletta) olivat sulkeutuneet yhden aikaan.

Kävimme juomassa kahvit Pessimistien grillikioskilla, jossa luvattiin olevan kahvia ja huonoa palvelua. Kahvia sieltä sai, mutta palvelu oli OK. Pessimistien grillikioskilla luin paikallisesta lehdestä mainoksen kodin ostamista Puolangasta: yksiön hinta 10 000, kaksion 12 000 ja kolmion 15 000 euroa. Halpaa on, sillä pääkaupunkiseudulla tuolla 10 000 eurolla saa kaksi neliötä.

Terveisin Vuokatista,

Minna 😊

P.S. Jos etsit koskea Etelä-Suomesta, aivan ihastuttava Risslan koski löytyy Fiskarsista.

Tekijä: Minna

Aloitin MindyJ -blogin kirjoittamisen 2013, ensin Bungalow-talosta ja nyt Glass House -huvilan rakentamisesta. Lisäksi minulla on Finnish Nature -niminen blogi, jossa juttua ja erityisesti kuvia Suomen luonnosta. Löydät sen osoitteesta https://minnajacobson.com

KIITOS KOMMENTISTASI!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s