Viisi vinkkiä alppiruusun kasvattamiseen

Alppiruusut kukkivat upeasti touko-kesäkuun vaihteessa. Katso tästä vinkit alppiruusujen istuttamiseen ja kasvattamiseen.

Alppiruusut sopivat hyvin suomalaiseen puutarhaan, joka on perustettu havumetsään. Alppiruusut eli rhodot viihtyvät happamassa turve-, hiekka- tai moreenimaassa. Niiden viihtymiselle on tärkeää, että maan pintakerros pysyy kuohkeana ja ilmavana.

Aikaisemmin alppiruusut tuotiin Suomeen Hollannista ja kasvien talvenkestävyys vaihteli suuresti. Monivuotisella jalostuksella on saatu kestäviä kotimaisia alppiruusuja. Etelä-Suomen ilmasto sopii kohtuullisen hyvin rhodojen viljelyyn, mutta myös III- ja IV-vyöhykkeillä pärjäävät muutamat lajit.

Ohessa kuva tontin itäpuolella kasvavista rhodoista. Kuvassa näkyvät isot rhodot on länsipuolelta siirretystä valtavankokoisesta rhodosta, joka oli istutettu jo -70-luvulla. Loput on istuettu vuosien 2014 ja 2016 aikana. Alla kaksi kuvaa iosta siirretystä rhodosta.

Rhodot ovat joko aina- tai kesävihantia. Kesävihannat alppiruusut, kuten atsaleat, ovat suhteellisen helppohoitoisia ja viihtyvät aurinkoisella paikalla. Suurilehtiset ainavihannat alppiruusut vaativat oikean kasvupaikan kukkiakseen loistokkaasti.

Viime talvi oli kasvien suhteen rankka ja osa ainavihannista alppiruusuistani kuoli tai palellutti lehtensä. Atsaleat kuolivat kaikki. Alkukevät on yleensä alppiruusuille ongelmallista aikaa, sillä aurinko alkaa lämmittää maan ollessa vielä jäässä. Haihdunta lehtien kautta lisääntyy, mutta kasvi ei saa jäätyneestä maasta korvausta. Seurauksena kasvi saattaa kuivua, näin ilmeisesti kävi osalle kasveistani.
Tässä viisi vinkkiä, jolla saat rhodosi kukoistamaan

1. Istuta rhodo ilmavaan ja kuohkeaan maahan

Istutuskuopan pohjalle voi laittaa kymmenen sentin kerroksen oksia, havuja, käpyjä ja lehtiä. Lisäksi maahan voi sekoittaa soraa. Istutukseen voi myös käyttää rhodoille tarkoitettua istutusmultaa, jota voi kuohkeuttaa edellä mainituilla ainesosilla. Mitä ilmavampi istutusmulta, sen paremmin kasvi voi.

Älä unohda kastella maata perusteellisesti ennen istutusta. Raavi tai huuhtelee irtonainen maa juuriston ympäriltä niin, että uloimmat juuret paljastuvat ja laita taimi ruukkuineen noin tunniksi vesiämpäriin. Kun juuristo on kunnolla kastunut, istuta se kuoppaansa niin, että noin yksi senttimetri juuripaakusta jää näkyviin maan pinnan yläpuolelle. Täytä monttu ja tiivistä maa käsin. Älä polje, sillä juuripaakku voi hajota.

Suurikasvuiset rhodot vaativat 45–50 cm syvän ja 100 cm halkaisijaltaan olevan istutusalueen, pienikasvuiset pienemmän. Istutusväli riippuu lajista. Suurikasvuisten istutusväli on 150–200 cm ja pienille 60–100 cm. Taimet voi myös aluksi istuttaa lähekkäin, jotta istutus näyttäisi hyvältä. Myöhemmin istutusta voi harventaa ja siirtää osan taimista uuteen paikkaan.

Maanpinta kannattaa kattaa haihdunnan vähentämiseksi. Katetta levitetään koko juuristoalueelle tasaisena 10 cm:n paksuisena kerroksena. Kattamiseen voi käyttää kuusen- ja männynhavuja, tammenlehtiä tai kaupasta ostettua katetta.

2. Maan on oltava hapan eli pH 5 

Rhodoille sopiva hapan maa sisältää seuraavia ainesosia:

  • turvetta
  • lehtikompostia tai valmista kuoriketta
  • soraa tai karkeaa hiekkaa
  • lannoitetta, kuten palanut hevosen lantaa

tai valmis rhodomultasekoitus kaupasta. Alppiruusujan lannoitukseen suositellaan hapanta klooritonta erityislannoitetta. Myös muut kloorittomat lannoitteet käyvät, kuten perunan y-lannoite.

3. Huolehdi, että maa ei ole märkä
Yleinen väärinkäsitys on, että rhodojen kasvupaikan tulisi olla jatkuvasti märkä. Liian märässä maassa juuristo kuolee ilmanpuutteeseen. Jos istutuspaikan pohjavesi on korkealla, on paikka korotettava niin korkeaksi, että ilma pääsee juuristoalueelle. Toisaalta lähellä oleva pohjavesi takaa kosteuden kesän kuivina jaksoina.

4. Kasvupaikka saa olla valoisa, mutta ei paahteinen

Yleensä alppiruusut istutetaan varjoon tai puolivarjoon. Varjossa rhodosta tulee kuitenkin helposti harva, harottavasti kasvava ja niukasti kukkiva. Suurilehtisille rhodoille paras kasvupaikka on puolivarjonen.  Aurinkoisella paikalla ne kukkivat parhaiten, mutta vaativat silloin enemmän kastelua.

Pienilehtiset alppiruusut ja atsaleat kestävät aurinkoa paremmin, joten niitä voi istuttaa myös aurinkoisille paikoille.

5. Kasvupaikka on suojaisa

Paras kasvupaikka on suojaisa vähätuulinen paikka. Tuulisella paikalla rhodon lehdistä haihtuu helposti liikaa vettä. Huolehdi rhodjen kastelusta, kuivalla kaudella ne tarvitsevat vettä kerran viikossa 15-30 litraa.

Kun rhodosi kukkivat loistokkaasti, poista kuihtuneet kukat kukinnan jälkeen. Poistamalla kuihtuneet kukat, joudatat versojen kehitystä ja parannat seuraavan vuoden kukintaa, kun kasvin voimia ei kulu siementen tekemiseen. Syksyllä alppiruusujen vanhat lehdet kellastuvat. Ne voi poistaa, tosin ne putoavat kyllä itsekseen. Jos syksy on ollut kuiva, voi rhodoja kastella ennen maan routaantumista. Jos alppiruusua täytyy leikata huonon kasvutavan tai lumivaurioiden vuoksi, tee se keväällä ennen kasvuun lähtöä.

Tässä vielä kolme upeaa alppiruusumetsää esimerkiksi. Kuvat on kopioitu netistä. Toivottavsti joskus voin postata oman vastaavan kuvan alppiruusumetsästäni.

Näillä vinkeillä saat rhodot kasvamaan ja kukkimaan. Onnea rhodojen kasvattamiseen!

terveiset

Yrtit ulos kasvamaan

Terassin ylijäämälaudasta rakennettiin istutuslaatikot yrttejä ja salaattia varten.

Viime syksynä mies teki terassin ylijäämälaudasta istutuslaatikoita talon eteläpäätyyn. Laatikoita on kaksi neliönmallista ja kaksi suorakaiteen muotoista. Laatikoissa on kaksi 145 mm levyistä lautaa päällekkäin ja ne on kiinnitetty toisiinsa kulmissa olevilla tapeilla ruuvamalla laudat tappeihin kiinni.

Laatikoiden pohjalla ja sivuilla on suodatinkangasta, joka estää mullan valumisen alakautta ulos. Kangas estää myös laatikoiden alla olevasta maasta kasvien pääsyn istutuslaatikkoon. Ostin kankaan Bauhausista, mutta sitä saa kaikista rauta- ja taimiliikkeistä.

Laatikoiden pohjalle toin syksyllä kompostista katekompostia, jonka jätin hapettumaan kasvilavan pohjalle talven yli. Keväällä auringon alettua lämmittää talon päätyä, hain laatikoihin puutarhamultaa 50 kg:n säkeissä läheisestä rautakaupasta. Säkkejä meni kaiken kaikkiaan laatikoiden täyttämiseen lähes 30!

Laatikoihin istutetaan salaattia, yrttejä ja parsaa. Ensimmäisenä vuorossa olivat yrtit.

Kävin ostamassa tiiliä, joilla tein istutslaatikkoon yrteille omat kasvureviirit.


Istutuslaatikkoon tarvittiin 12 tiiltä ja ne on nyt sommiteltu oheisen mallin mukaisesti, jolloin laatikkoon mahtuu kasvamaan 9 erilaista yrttiä.

Ruohosipuli, timjami, meirami, sitruunamelissa, minttu, persilja, korianteri ja salvia on nyt istutettu laatikkoon. Minttu leviää hanakasti, joten saa nähdä joutuuko sen kanssa vaikeuksiin. Onneksi tiili rajaa nyt yrtit omiin pikku palstoihin ja mahdollisesti minttukin pysyy aisoissa.


Yritit kasvoivat todella reheviksi ja huomasin, että lipstikka ja korianteri ovat tällaiseen pienempään istutuslaatikkoon liian suuria yrttejä. Ne nimittäin valtaavat erittäin paljon tilaa ja varjostavat muiden yrttien kasvua. Jos ne keväällä ovat vielä hengissä, siirrän ne kasvamaan toiseen laatikkoon.

Ja minttu ja sitruunamelissa valtasivat lähes koko istutuslaatikon. Kesän lopulla siirsin ne kasvamaan kukkamaalle, jossa ne saavat levitä ihan niin paljon kuin haluavat. Mies bongasi netistä minttujuoman, jolla on vatsaa rauhoittava vaikutus. Ajattelinkin ensi syksynä kuivata minttua ja sitruunamelissa yrttijuomaa varten.

Nyt jännitän, miten oregano, timjami ja meirami selviävät talvesta. Luultavasti ne ovat kuolleet, joten ensi keväänä on sitten uusien taimien hankinta.

Mitä yrttejä sinä istutat ulos? Kerro toki kokemuksesi ja vinkkisi yrttien kasvattamisesta.

terveiset

Tähtisilmän istuttaminen vanhaan rautapataan 

Tähtisilmän istuttaminen rautapataan pitää tehdä huolella, mutta sen jälkeen kukka kukkii koko kesän kunhan kastelet sitä säännöllisesti

Kävin eilen Plantagenissa ja mukaani tarttui kolme vaaleanpunaista tähtisilmää. Kukka on ihastuttava ja kauniin värikäs. Tähtisilmä viihtyy runsaassa auringonvalossa ja kukkii keväästä pitkälle syksyyn.

Tähtisilmät istutetaan rautapataan, jonka ostin muutama vuosi sitten kirpputorilta 5 eurolla. Ensimmäisenä kesänä pata oli kukkaruukkuna vuokramökillä Inkoossa. Tämän jälkeen pata on ollut varastossa, kunnes löysin sen siivotessani varastoa. Padassa kukat pääsevät oikeuksiinsa, mutta koska se on umpinainen, istuttaminen pitää tehdä huolella.

Näin tähtisilmä istutetaan rautapataan:

Padan pohjalle laitetaan kiviä salaojaksi. Tällöin ylimääräinen vesi valuu kivien sekaan eikä multa jää liian märäksi. Kivien ja mullan väliin voi laittaa sanomalehtipaperia tai vaikka kuivuneita lehtiä jolloin multa ei sekotu kiviin. Koska rautapata on pieni, rutistin sanomalehteä kivien päälle.

Nyt salaoja padan pohjalla pysyy avoinna, kun multa on omana kerroksenaan sanomalehtien päällä.

Istutin tähtisilmän pihalle tuotuun puutarhamultaan, jota lisäsin sanomalehtien päälle niin paljon, että tähtisilmien kasvusyvyys oli oikea.


Istuttamisen jälkeen taimet pitää kastella kunnolla.  Ennen seuraavaa kastelua mullan annetaan kuivua. Jotta kasvi kukkisi runsaasti ensimmäisen kerran, kasteluveteen voi lisätä hieman lannoitetta.

Pata pääsi paraatipaikalle kannon nokkaan. Ympäristö on muuten vielä keskeneräinen, mutta värikkäät kukat piristävät ja antavat myös mehiläisille mettä.

Onpa muuten lämmin. Lämpötila on Espoossa tänään 17 C ja aurinko paistaa pilveettömältä taivaalta. Huomenna tulee 7 tonnia mursketta etupihalle ja 17 tonnia erilaisia kiviä. Tiedossa on viikonloppuna etupihan rakentaminen.

Minikasvilavat

Ostin Lidlistä minikasvilavoja, joiden mukana tuli kaikki tarvittava. Blogissani kuvien kera ohjeet kasvilavojen käyttöön.

Kevät etenee kovaa vauhtia ja nyt on tomaatin, chilin, ruohosipulin ja laventelin siemenet istutettu minikasvilavoihin. Ostin laatikot Lidlistä ja hinta oli 1,45 per laatikko.

Minikasvilavassa on pussi multaa, kasvatuslaatikko, siemenet, kylvöohje ja kansi. Kylvöaika on helmi/maaliskuusta toukokuuhun ja itämisaika kasvista riippuen 14-28 päivää.

Multaa kadetaan laatikon pohjalle ja se kastellaan. Sen jälkeen siemenet kylvetään multaan ja päälle kaadetaan n. 0,5 cm multaa, joka painetaan tiiviisti siementen päälle. Kansi päälle ja kasvilava asetetaan aurinkoiseen paikkaan, sillä taimet tarvisevat paljon valoa.

Siemenet pidetään hieman kosteina itämiseen saakka ja kanteen kondensoitunut vesi pyyhitään pois päivittäin.  Kun ensimmäiset lehdet ovat ilmestyneet, kansi voidaan poistaa. Tosin ruohosipulilla vasta, kun taimet ovat n. 2 cm korkeita.

Minikasvilava on todella helppo tapa aloittaa taimien kasvattaminen. Ohjeet ovat selkeät ja kaikki tarvittava löytyy pienestä paketista.