Pikku- ja Länsi-Mustasaari Suomenlinnassa

Keväinen kuvausretki Suomenlinnan Pikku- ja Länsi Mustasaareen. Blogissani paljon kuvia näistä upeista saarista.

Ensimmäistä kertaa tuli lähdettyä lauttarannasta oikealle Pikku- ja Länsi-Mustan suntaan ihan vaan silkasta uteliaisuudesta ja se todellakin kannatti. Upeita maisemia ja mahtava keväinen ilma, vaikka vielä kuukausien mukaan ollaankin talvessa.

Tässä ilmakuva saarista, jossa siis kävin kuvaamassa eilen (18.2.2017).

pikku-mustasaari-copy

Matkalla Suomenlinnaan

Minulle Helsinki on yhtä kuin meri, matkustajalaivat, Eteläsatama Essi Renvallin Rauhanpatsaineen ja Tuomiokirkko. Asuessani Helsingissä kävelin säännöllisesti Ullanlinnan rantaa pitkin ja nautin kauniista Helsingistä ja näkymästä Suomenlinnaan. Ei tarvitse mennä ulkomaille kuvaamaan, tässä pala kaunista Helsinkiä.

HelsinkiTuomiokirkko HelsinkiMustasaari Suomenlinna

Pokemon GO

Viime kesänä Pokemon GO lanseerattiin Suomeen ja Suomenlinnaan tulvi Pokemonin metsästäjiä. Syy kansanvaellukseen on se, että siellä on noin 50 pokestoppia eli paikkoja, joista saa haettua lisää Pokémon-palloja. Lisäksi alueella on pokémoneja, joita näkee muualla Helsingissä harvoin.

Suomenlinnaan oli vielä syyskuussakin todella vaikea päästä, sillä pelaajia saapui tuhansia ja monesti jonot lautalle olivat pitkät. Nyt kuitenkin meno oli jo rauhoittunut, tosin vieläkin pelaajia oli liikkeellä.

Pikku-Mustasaareen pääsee lauttalaiturin vierestä kulkevaa Pikku-Mustan siltaa pitkin.

Pokemon Go Suomenlinna_mg_3061_mg_3065

Pikku-Mustasaari

Kun Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentti vuonna 1972 muutti Pikku-Mustasaaresta pois, Suomenlinna siirtyi siviilihallintoon. Puolustusvoimien yksiköistä ainoastaan Merisotakoulu jäi Suomenlinnaan ja toimii edelleen vanhalla paikallaan.

Mustasaari Suomenlinna

_mg_3072Mustasaari SuomenlinnaMustasaari Suomenlinna

Länsi-Mustasaari

Länsi-Mustasaaressa sijaitsi Helsingin ilmapuolustus vuosina 1939-1940. Mutta ennen kaikkea täältä on upeat näkymät sekä Suomenlinnan pääsaarelle että myös avomerelle. Ilmeisesti saarella olevat kerrostalot ovat vuokra-asuntoja.

Mustasaari Suomenlinna

Mustasaari SuomenlinnaMustasaari Suomenlinna

Mustasaari SuomenlinnaMustasaari Suomenlinna

Mustasaari SuomenlinnaMustasaari Suomenlinna

Länsi-Mustasaarelta on kivat näkymät Harmajan majakalle ja itse Suomenlinnan pääsaarelle. Lisäksi sieltä näkyy hyvin Suomenlinnan telakka ja venesatama. Kaiken kruunasi kuitenkin mahtava sää ja kauniit joutsenet syömässä saaren rannassa.

Harmajan majakkaHarmajan majakkaMustasaari SuomenlinnaMustasaari SuomenlinnaMustasaari Suomenlinna

Kannattaa seuraavalla Suomenlinnan retkellä poikeita näillä pienillä saarilla. Mukavaa kevään odotusta,

terveiset

Viisi vinkkiä Comon matkaan

Viisi vinkkiä onnistuneeseen Comon matkaan. Blogissani myös paljon kuvia Comolta.

Pohjois-Italiassa sijaitseva Lago di Como on Italian kolmanneksi suurin järvi Gardan ja Maggioren jälkeen. Como -järvi on tunnettu kauniista pienistä kaupungeistaan, jylhistä järveä ympäröivistä Alpeista ja kauniista villoistaan, joista moni on milanolaisten rikkaiden sukujen rakennuttamia. Comon suosio on lisääntynyt entisestään sen jälkeen, kun Gorge Clooney osti vuonna 2001 Villa Oleandran Lagliosta.

lake-como

1. Milanosta Comolle, miten?

Como-järvelle pääsee Milanosta suhteellisen helposti junalla, mutta kannattaa olla kärsivällinen. Ensin nimittäin pitää päästä lentokentältä junalla Milanon keskusrautatieasemalle ja sen jälkeen löytää joko lipputiski tai automaatti lippujen ostamiseen Comolle menevään junaan.

Lippujen hintoja ja aikatauluja voi katsella italiaksi tai englanniksi Trenitalian sivuilta. Henkilöjunat kulkevat säännöllisesti, yleensä kerran puolessa tunnissa tai joka tunti. Lippu pitää aina leimata laitteessa ennen junaan nousua. En tiennyt tätä ja konduktööri näytti suhteellisen vihaiselta. Onneksi osasimme olla sen verran ymmärtämättömiä ja suomalaisia, että hän armollisesti (närkästyneenä) leimasi lippumme.

Vuodesta 2016 lähtien henkilöjunaliput ovat voimassa vain yhden päivän ja lippu on voimassa neljä tuntia leimauksesta. Matka kestää junasta riippuen 40-50 minuuttia, joten myös päiväretki Milanosta Comolle onnistuu.

P.S. Matka Lennosta lentokentälle taksilla maksoi 150 euroa ja matka kesti 40 minuuttia. Tulomatkan teimme junilla ja lautoilla. Matka kesti 2,5 tuntia ja maksoi parikymppiä vähemmän neljältä ihmiseltä. 

2. Comolla on helppo liikkua

Comolla pääsee helposti kulkemaan ilman omaa autoa, sillä lauttoja kulkee ympäri järveä koko päivän. Comosta ja Leccosta lähtevät lautat pysähtyvät matkan varrella useisiin kyliin. Lauttoja on kahdenlaisia, joista toinen on ns. Speed boat. Speed boat on hinnaltaan hieman kalliimpi kuin normaali lautta ja se pysähtyy vain suuremmissa kylissä, kun taas hitaammat pysähtyvät useissa kylissä. Aikataulut ja muuta infoa lautasta löydät täältä.

Lippujen hinnat tavallisella lautalla riippuvat matkan pituudesta ollen noin 10 euron luokkaa. Speed boatilla hinta on 2-3 euroa kalliimpi. Liput ostetaan ennen lautalle nousua laiturilla olevasta lippumyymälästä.

Comolla on paljon pyöräilijöitä ja moottoripyöräilijöitä. Kadut ovat kapeat ja jalkaisin kulkien joutuu usein kulkemaan kapealla kaistaleella tien reunassa. Mutta vaikka italialaiset ajavat lujaa kaikenlaisilla menovehkeillä, uskaltaa kuitenkin tien reunassa kävellä. Myös linja-autolla on helppo liikkua paikasta toiseen.

_MG_0316 copy

_MG_0217 copy

_MG_0311_MG_0354 copy

3. Keski-järvellä on eniten nähtävää

Keskellä Como-järveä kulkee Servizio navetta in centro Lago, jolla kulkeva lautta lähtee Bellanosta ja kiertää suosittujen Mennagion, Varennan, Tremezzon ja Bellagion kautta Lennoon. Matkan varrella voi myös jäädä pois Villa Carlotan laiturissa. Koko päivän voimassa oleva lippu maksaa 15 euroa ja lautalta voi poistua missä tahansa reitin varrella olevassa satamassa ja hypätä taas takaisin lauttaan.

Lenno

Asuimme kesällä 2016 Lennossa. Lenno on pieni Rooman valtakunnan aikainen kaupunki Como-järven länsirannalla. Pieniä kujia kulkiessa voi kuvitella miten ratsut ja ihmiset ovat kulkeneet kapeita mukulakivisiä kujia pitkin. Vanha historia jatkuu kauniissa Villa del Balbianellossa, jota ympäröi upea puutarha. Villa del Balbianellosta on kuvia ja kertomus luettavissa täällä.

Lenno on pieni, mutta siellä on kivoja ravintoloita ja erittäin suosittu pieni jäätelötehdas La Fabbrica del Gelato. Jäätelöbaarin oven takana oli aamuisin jono! Illalla jäätelöbaari oli avoinna myöhään, joten illallisen jälkeen oli mahdollista ostaa vielä jäätelöä. Ehdoton suosikkini oli pistaasijäätelö.

img_0681img_0682

img_0675

Pakko tämä kuva lennolaisesta Fiiusta on tänne laittaa. Nää pikkuiset autot on vaan niin söpöjä. Kuvasin Roomassa Fiiuja ja niistä löytyy kuvia täällä.

Bellagio

Bellagiota kutsutaan Como-järven helmeksi. Se sijaitsee Como-järven y-haarassa ja on tutustumisen arvoinen. Ensimmäisellä kerralla tulimme Bellagioon lautalla ja toisella kerralla kävelimme San Giovannista Bellagioon. Alla oleva kuva on matkan varrelta ja niemen kärjessä näkyy Bellagio.

Bellagio on rakennettu mäen rinteelle ja niinpä siellä on melko jyrkkiä kujia, joiden varrella on pieniä kauppoja ja butiikkeja. Matkalla ei valitettavasti tullut otettua yhtään kuvaa kujista. Söimme Bellagion sataman vieressä olevassa rantaravintolassa kevyen lounaan ja myös erittäin herkulliset jäätelöannokset.

Varenna

Varenna ja Bellagio kilpailevat turistien suosiosta. Matkaa suunnitellessamme yritimme saada majoituksen Varennasta, mutta valitettavasti jo maaliskuussa kaikki ilmastointia tarjoavat majoituspaikat oli varattu.

Lauttarannasta pääsee kulkemaan kukkien reunustamaa kujaa pitkin Varennan kauniiseen turistien kansoittamaan osaan, jossa voi istuskella veden äärellä nauttien vaikka jäätelöstä tai oluesta.

Valitettavasti Varenna jäi vain tähän yhteen lyhyeen vierailuun eikä kuviakaan tullut otettua tämän enempää. Varennassa on kuitenkin ravintoloita ja kahviloita myös muuallakin kuin rannassa. Matkaoppaan mukaan Varennassa olisi ehdottomasti kannattanut käydä Villa Monasteron puutarhassa.  Poikkesin myös muutamassa kirkossa, mutta ne olivat Rooman kirkkoihin verrattuna hyvin tavallisia enkä ottanut yhtään kuvaa muistoksi.

Menaggio

Mennagio on suosittu paikka aktiivisille lomailijoille, kaupunkina se ei kuitenkaan ollut näkemisen arvoinen. Mennagion läheisyydessä sijaitsee Italian vanhin 18-reikäinen Golf-kenttä. Tässä kuva liilaan hurhataneesta laventelikauppiaasta.

Tremezzo

Kävelimme eräänä melkoisen kuumana päivänä Lennosta Tremezzoon. Matkaa Lennosta Tremezzoon Greenway del Lago di Comoa pitkin kesti kävellen lähes 2,5 tuntia ja kilometrejä kertyi 13.

Tremezzossa on kaunis rantabulevardi, jonka varrella sijaitsee upeita villoja. Taustalla näkyvän portin takana sijaitsee Villa la Quiete, jota ympäröi jykevä aita patsaineen.

Paikallisen kirkon, Chiesa di Lorenzon, edessä oli pienessä altaassa kasa kilpikonnia. Kilpikonnat pyrkivät lämpimään ja niinpä ne kiipeilivät toistensa päällä, ihme etteivät suuremmat hukuttaneet pienempiä kilpikonnia.

Rantabulevardia pitkin pääsi kauniin puiston ympäröimään Villa Charlottaan, joka on rakennettu vuonna 1690. Puistoon on istutettu 799 erilaista kukkaa, pensasta ja puuta. Villaan pääsee myös tutustumaan sisälle, siellä oli muutama patsas ja Villa Charlottasta kertovaa historiaa. Ohessa muutama kuva kauniista puistosta.

4. Comon kaupunki

Comossa asuu 85 000 asukasta. Kesät ovat lämpimiä ja lämpötila kohoaa usein yli +30 asteen, kuten myös reissumme aikana. Oli todella kuuma, mutta vesipullo mukana selvisi hyvin helteestä. Talvella sää on leuto lämpötilojen pysytellessä useimmiten reilusti plussan puolella.

Como-järvi on vuosikymmenien aikana kohottanut suosiotaan ja se on suosittu kansainvälisten julkkisten parissa. Kaupunki on pieni, mutta siellä on riittävästi nähtävää, myös ravintoloita on pizzerioista hyviin ruokaravintoloihin.
_MG_0128

_MG_0146_MG_0417 copy

5. Greenway del lago di Como

Greenway del Lago di Como on miellyttävä kävelyreitti, joka alkaa Colonnosta Argegnon läheltä päättyen Cadennabbiaan. Reitti kulkee pitkin ikivanhaa Via Reginaa pitkin, jonka roomalaiset rakensivat Comosta yli Alppien.

Greenwaytä pitkin kulkien näkee Como-järven erilaisesta näkökulmasta reitin noustessa melkoisen korkealle. Käveltimme reitin kahdessa osassa eli ensin Lennosta Tremezzoon ja seuraavana päivänä Lennosta Colonnoon.

Reitin varrella on paljon nähtävää ja tässä muutamia ehkä kauneimpia yksityiskohtia.

Villa Balbiano on aikoinaan kuulunut Villa del Balbianelloon. Kuulimme Villa del Balbianellossa, että Villa Balbiano on myyty muutama vuosi sitten 30 miljoonalla eurolla venäläiselle 21 vuotiaalle nuorelle naisella. Hotelimme omistaja kertoi, että huvilalle oli haettu lupaa muutostöihin, joiden tavoitteena oli mm. makuuhuoneiden määrän vähentäminen. Italiassa kuitenkin suojellaan vanhoja rakennuksia eikä muutostöihin helposti saa lupaa, kuten ei Villa Balbinonkaan tapauksessa.

img_0129

Lennosta Colonnoon kulkeva reitti on mielenkiintoisempi kuin Lennosta Tremezzoon. Aivan järven rannalla sijaitsee S. Giacomo- kirkko, joka on luultavasti rakennettu 1000 tai 1200 -luvulla. Kirkkoon ei valitettavasti päässyt sisään, mutta oheisesta linkistä voi kurkata, miltä sisällä näyttää.

img_0733

Kirkon rannasta on upea näkymä Isola Comacinalle ja takana näkyville Alpeille. Oikealla rannalla Ossuccio ja niemen kärjessä pilkottaa myös Villa del Balbianello.


Mukulakivistä tehty tie kulki pienien kivestä rakennettujen maalaistalojen ohi. Osassa asuttiin, osa oli hylättyjä. Voi kunpa saisin tällaisen paikan lomakodikseni!

Colonno on pieni kylä, jossa liiemmin ei ollut mitään katsottavaa. Kävelimme takaisinpäin ja päädyimme pieneen venepoukamaan, josta pääsi veneellä Isola Comachinaan. Oheisesta LINKISTÄ pääsee Isola Comachinan virallisille nettisivuille. Oheiset kuvat eivät ole omiani (harmi).

img_0132img_0131img_0130
Tapasimme saarella Libanonista kotoisin olevan miehen tyttärensä kanssa. Mies oli ostanut Colonnosta talon ja vietti kesiään Como-järvellä. Saarelle hän oli tullut veneellään ja tarjoutui heittämään meidät Lennoon!

Matkan varrella samassa niemenkärjessä, jossa on myös Villa del Balbianello, sijaitsee tämä mahtava huvila Villa del Cassinella, jota voi vuorata 90 000 eurolla/viikko. Huhujen mukaan se on englantilaisen sir Richard Bransonin huvila, tosin netissä hän kiistää omistavansa huvilan. Oli miten oli, upeannäköinen paikka.

img_0141

Lennosta Tremezzoon Greenway kulkee noin 100 metrin korkeudessa ja sieltä on upeat näkymät järvelle.

img_0712

Como on erittäin kaunis, mutta suhteellisen kallis paikka. Edullisimmat hyvällä näköalalla olevat majoituspaikat varataan jopa edellisenä vuonna, joten kannattaa ennen matkan varaamista varmistaa majapaikan saatavuus. Löysin lomaamme varten Lennosta Casa Brenna Tossaton, josta vuokrasimme viikoksi kahden makuuhuoneen huoneiston omalla parvekkeella.

foto-casa_0

Vaikka Lenno on Como-järven länsirannalla, ilta-aurinko paistoi parvekkeelle kunnes laskeutui Alppien taakse. Onneksi parvekkeella oli päivävarjo, sillä ilman sen suojaa parvekkeella olo oli melkeinpä mahdotonta.

Järven vesi on likaista ja siinä uimista ei suositella. Comon kylissä on varsin useissa yleisölle avoinna olevia uima-altaita, joissa voi käydä uimassa. Viikon matkan aikana ehti hyvin tutustua ympäristöön lautoilla ja kävellen. Enemmän saisi kuitenkin irti, jos vuokraisi auton. Ehkäpä ensi kerralla auto mukaan ja matka myös Sveitsin suuntaan. Sehän on aivan Como-järven naapurissa!

Toivottavasti vinkkini auttavat lomamatkan suunnittelussa. Buon viaggio!

terveiset

Paldiski ja Juminda – muisto Neuvostoliitosta

Lue juttuni Neuvostoliiton eristämästä Paldiskista ja Jumindan niemimaasta, joissa aika on pysähtynyt ja luonto lähellä

Luin Hesarin kolumnia, jossa Kaja Kunnas kirjoittaa suomalaisten suhtautumisesta virolaisiin ja siitä, miten Suomi ei uskalla tarttua Viron tarjoamiin mahdollisuuksiin. Hyvä kolumni, joka johdatti ajatukseni kuitenkin Neuvostoliiton eristämään Paldiskiin ja Jumindan niemimaahan. Kummassakin paikassa aika on pysähtynyt. Luonto on ainutlaatuinen ja mahdollisuus kurkista lähihistoriaan on kiehtovaa.

Paldiski

Paldiskiin ei vielä kaksikymmentä vuotta sitten ollut turistilla mitään asiaa: niemimaa oli vuosikymmeniä suljettu ja salainen neuvostotukikohta. Karttoihin ei tätä kaupunkipahasta silloin merkitty.
Paldiski ViroPaldiski Viro

Ensimmäisen kerran kiinnitin huomiota Paldiskiin mereltä käsin, kun olin matkalla veneellä Dirhamiin. Synkkä neuvostotukikohta Paldiski sijaitsee noin 50 kilometria Tallinnasta länteen. Kaupunki ei ole Viron kauneimpia, mutta sen sijainti Pakrin niemellä kalkkikivijyrkänteiden äärellä on erittäin vaikuttava.

img_1976paldinski-majakka

Enemmistö kaupungin 4 500 asukkaasta puhuu venäjää. Kaupungissa ei ole mitään nähtävää, mutta siinä se juttu juuri onkin. Paldiski on niin jämähtänyt paikoilleen, että siinä voi vielä aistia neuvostoliiton aikaisen läsnäolon ja eristyneisyyden. Eniten minua kuitenkin kiehtoi Pakrin niemi.

Niemen kärjessä jyrkänteen reunalla on hylätty talo, joka on raunioitunut. Mielettömän hienolla paikalla se sijaitsee ja olisi kiva tietää, mikä sen tarkoitus on ollut. Jyrkänteen reunalta on pudotusta sulana vellovaan mereen parisenkymmentä metriä.  Jäätymätön ranta kiinnosti myös Pietari Suurta, joka aloitti satamakaupungin ja linnoituksen rakentamisen vuonna 1718. Venäläisille kaupungista tuli Baltijski Port, Baltian satama, liki 200 vuodeksi.

Virolaiset nimesivät kaupunkinsa Paldiskiksi vuonna 1933. Toisen maailmansodan aikoihin venäläiset palasivat tutulle niemimaalle. Neuvostovuosina satamakaupungissa sijaitsivat mm. ydinkäyttöisten sukellusveneiden tukikohta ja suurvallan suurin sukellusvenesodankäynnin koulutuskeskus.

_mg_3361

Jumindan niemimaa

Pohjoisrannikolla Kolgan ja Haran lahtien väillä sijaitsevan Jumindan niemen kärki on erittäin kivinen ja karu. Elokuussa 1941 Jumindan nimimaan kärjessä Tallinnasta Leningradiin matkalla olleet saksalaisia pommikoneita pakenevat neuvostoliittolaiset evakuointilaivat ajoivat suomalaisten ja saksalaisten kylvämään miinakenttään. Arviolta 16 000 sotilasta ja siviiliä kuoli Jumindan edustalla.

No mitä siellä sitten oli nähtävää? Ei muuta kuin kiviä ja pitkää rantaa sekä miinamuistomerkki. Mutta siitä huolimatta se on näkemisen arvoinen. Näin netissä kuvia pitkistä hiekkarannoista, joten kesällä se voi olla mukava uintikohde.

_mg_3378_mg_3409

_mg_3422

 

Suosittelen näitä kohteita luonnosta ja historiasta innostuville matkailijoille. Kerro ihmeessä, jos sinulla on kokemuksia jommasta kummasta kohteesta!

terveiset

Laundry cafe Fiskarsissa

Vanhaan pesulaan vuonna 2014 perustettu rento kahvila Fiskarsissa.

_mg_2756
_mg_2757
_mg_2755
_mg_2760

Suosikkikahvilani Fiskarsissa on Laundry cafe bar, joka on perustettu vuonna 1860 rakennettuun vanhaan pesutupaan. Kahvilaa pitää suomen-englantilainen pariskunta, jotka remontoivat kahvilan vuonna 2014. Tätä ennen kahvilassa on toiminut keramiikkapaja, leipomo, koulu, puhelinkeskus ja kirjasto.

Kahvilassa on päivittäin tarjolla kasviskeittoa, viikonloppuisin myös kala-, makkara- ja kanavaihtoehtoja. Kasviskeiton hinta on 9,50 ja lihaisamman keiton 10 euroa. Tänään söin nakkikeittoa ja jälkkäriksi kahvilassa itse tehtyä pullaa. Keiton hintaan kuuluu kuppi teetä tai kahvia, joka keitetään Reilun kaupan Puro kahvipapuista. En nyt muista mitä laatua kahvi on, mutta erittäin hyvää jopa suodatettuna. Myös cappucino on erinomaista.

Syksyllä sieniretkillämme kävimme lähes viikottain Laundryssa ja tuolloin tuli usein syötyä feta-pinaattipiirasta ja erittäin maukasta porkkanakakkua. Suosittelen kumpaakin!

Jos tykkäät kissoista, tässä kahvilassa voit päästä tutustumaan  harvinaisempaan kissarotuun, bengaliin. Omistajan mukaan kissa on erittäin aktiivinen ja tykkää kahvilassa olostaan, koska nauttii rapsutuksista. Huvitti, kun kissa meni omistajansa kanssa ulos ja vähän ajan päästä se kurkisti ulko-oven ikkunasta sisään vaativasti naukuen. Mainio pakkaus!

_mg_2742
_mg_2748
_mg_2751
_mg_2741

Oletko käynyt Fiskarsissa? Mitä pidit siitä? Mikä on suosikkipaikkasi siellä?

terveiset

Villa del Balbianello

Villa del Balpianello is located in Lenno a village of Como lake. Marvelous place which is worth of visiting.

Villa del Balbianello sijaitsee Italiassa Como-järven rannalla pienessä Lennon kylässä.

Olin viikon pituisella lomalla Lennossa heinäkuussa 2016 ja lumouduin Villa del Balbianellon kauniista puistosta ja upeista järvinäkymistä. Villa on todellakin näkemisen arvoinen ja sen historia on mielenkiintoinen.

Sen alku sijoittuu 1700 -luvulle, jolloin kardinaali Durini hankki Punta di Lavedon -nimisen niemenkärjen Lennon kylästä. Kardinaali rakensi kaksi rakennusta, joissa toisessa sijaitsi musiikkihuone ja toisessa kirjasto.

Rakennuksia yhdistää romanttinen upeilla järvinäkymillä oleva terassi, jota voi nykyään vuokrata 30 minuutiksi 2 000 eurolla. Puiston voi myös vuokrata pidemmäksi aikaa (olisko ollut puoli päivää) ja muistaakseni vuokra oli 50 000 – 60 000 euroa.

IMG_4055Oppaan mukaan seuraavat kaksi vuotta on jo myyty eli jos Villa del Balpianellossa haluaa viettää elämänsä ikimuistoista tapahtumaa, kannattaa paikka varata ajoissa.

Kaikille James Bond ja Star wars-faneille Villa del Balpianellon puistossa on kuvattu James Bond Casino royalen kohtaus, jossa Bond on toipumassa loukkaantumisesta (linkki youtube-videoon). Lisäksi huvilassa on kuvattu osa Star warsin Attack of Clonesista (linkki youtube-videoon).

Takaisin historiaan. Kardinaalin kuoleman jälkeen huvilan peri Luigi Porro Lamberthenghi, joka myi Villa del Balbianellon edelleen Giuseppe Arconati Viscontille. Visconti yhdessä vaimonsa Constazan kanssa teki Villa del PalpBalbianellosta upean kesäsalongin, jossa vierailivat Italian mahtisukuihin kuuluvat kuuluisuudet, kuten Manzoni. Huvila kukoisti aikansa, mutta valitettavasti omistajasuku alkoi pikku hiljaa kuolla pois ja lopulta huvila hylättiin 39 vuodeksi.

Amerikkalainen kenraali, Butler Ames, purjehti 1900-luvun alkupuolella Como-järvellä ja ihastui upeassa paikassa sijaitsevaan Villa del Balpianelloon. Hän päätti hankkia huvilan itselleen. Italiassa huvilan ostaminen on kaikkea muuta kuin helppoa ja kesti kahdeksan vuotta ennen kuin huvila oli hänen. Butler Ames kunnosti huvilan entiseen loistoonsa ja vietti siellä kaiken vapaa-aikansa. Vuonna 1974 Amesin perilliset myivät Villa del Balbianellon milanolaiselle liikemiehelle Guido Monzinolle.

IMG_4013

Monzino oli seikkailija, joka vietti aikansa keräillen antiikkia ympäri maailmaa ja osallistuen mm. napajäätikölle suuntautuneelle tutkimusretkelle. Monzini teki Villa del Balbianelloon ison remontin ja sisusti huvilan 1800- ja 1900-luvulta peräisin olevilla kalusteilla. Huvilan kirjastossa on Monzinin keräämät yli 4000 tutkimusretketkeilyä koskettavaa teosta ja se onkin nykyään laajin vuorikiipeilyä ja naparetkeilyä koskeva kokoelma. Lisäksi huvilassa on laaja kokoelma eri kulttuureista peräisin olevia taide-esineitä, joista osa on jopa yli 5000 vuotta vanhoja.

Mielenkiintoinen yksityiskohta huvilassa on alimassa kerroksessa sijaitseva tupakkahuone, johon Monzini oli hankkinut 1800-luvun ranskalaisesta linnasta peräisin olevat seinäpaneelit. Seinäpaneelien korkeuden vuoksi huvilan lattiaa laskettiin metrin verran louhimalla rakennuksen alla olevaa kiveä. Saattaa arvata, että urakka oli hankala.

Monzini kuoli vuonna 1988 ja lahjoitti testamentissaan Villa del Balbianellon ja tukun rahaa Italian kansallissäätiölle. Testamentissa Villa del Balpianello määrättiin säilytettävän siinä kunnossa kuin se oli Monzinin kuollessa. Huvilaan pääsee tutustumaan oppaan kanssa ja siellä saa kuvata ainoastaan maksusta. Sisätiloista ei tullut siis otettua yhtään kuvaa.

Villa del Balbianello on upea paikka ja suosittelen sitä varauksetta. Buon viaggio!

terveiset