Väliseinien pystytys huvilalla

Väliseinien pystytys huvilalla on ollut meneillään viime ja tällä viikolla. Aikaa rakentamisen aloittamisesta on kulunut yhdeksän viikkoa ja elokuun viimeisellä viikolla eli nyt tällä viikolla huvilan pitäisi olla valmis. Aikataulu on nyt sitten loppumetreillä sen verran tiukka, että luultavasti urakka on valmis vasta ensi viikolla.

Väliseinien pystytys

Makuuhuoneiden välissä oleva seinä on jäykistävä väliseinä eli hirsiseinän viereen on sisäpuolelle asennettu palkki, joka jäykistää rakennetta.

Kaikkien väliseinien materiaalina on kipsilevy, jonka päälle asennetaan puupaneeli. Tosin eteisessä puupaneeli on asennettu suoraan runkoon. Väliin tulee lämpöeristeeksi villaa.

Väliseinien pystytys

Huvilassa on kolme sektoria

Huvilassa on kolme sektoria: makuutilat, oleskelutila ja keittiö sekä saunaosasto.

Pohjapiirros, Glass House

P.S. Julkaisin oheisen sisustussuunnitelman keväällä blogissani, halutessasi voit lukea siitä lisää täältä.

Saunaosasto

Saunaosaston väliseinä on yhteinen keittiön kanssa.

Sauna ja kylpyhuone sijaitsevat huvilan pohjoispäädyssä yllä olevan pohjapiirroksen mukaisesti. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, kylpyhuone (kuvassa keskellä) ei ole järin suuri. Lattian laskennallinen pinta-ala on 4 metriä ja tilaan pitää mahtua suihku, pyykinpesukone, pesuallas ja wc-istuin. Lisäksi kissojen wc vaati myös pienen tilan, mutta ehkäpä kissojen wc sijaitseekin  saunassa.

Väliseinien pysytys

Makuuhuoneet

Makuuhuoneissa sijaitsevat hirsiseinät ovat ehtineet tummua, koska ne olivat lähes 1,5 kuukautta alttiina auringonpaisteelle. Koska ne ovat jo valmiiksi muita seiniä tummempia,  päätin että hirsiseinät kuultomaalataan samalla sävyllä jolla talo suojataan ulkopuolelta (Valtti color Karhu). Näin ulkoseinä jatkuu lasiseinän läpi makuuhuoneeseen. Muut väliseinät maalataan kuultavalla vaalealla värillä tai jopa värittömällä suoja-aineella (riippuu tietysti paneelin laadusta eli miten oksaista se on).

Väliseinien pysytys

Alla on pari kuvaa Mikkelin asuntomessuilla esitellyn Waven makuuhuoneesta sekä saunasta, jossa seinät sekä sisällä että ulkona on maalattu samalla värisävyllä.

Kuvat on peräisin asuntomessut.fi sivustolta, Waveen voi lähemmin tutustua täällä.

Wave Mikkeli

Olohuone

Olohuoneen väliseinä oli pari päivää sitten melkein valmis. Olin ajatellut kuultovalkaista seinät, mutta paneeli on todella oksaista ja näyttää tilkkutäkiltä. Luultavasti seinät täytyy maalata / käsitellä jollakin tummalla värillä. Ainakin vaaleana tämä seinä näyttää huonolta.

Väliseinä

Lähetin paneelista reklamaation Kontiolle, sillä mielestäni sieltä on lähetetty halpaa kakkoslaatua. Saa nähdä mitä sieltä vastataan.

Odotan todella innokkaasti päivää, jolloin pääsen ensimmäisen kerran nukkumaan huvilalle. Viikonloppunakin oli todella rauhallista, kuului vain lintujen ääniä ja sateen ropinaa katolle.

Alla olevassa kuvassa istun makuuhuoneen lattialla ja fiilisten miltä tuntuu aamulla herätä ja katsella ulos ikkunasta.

IMG_2017