Pergolan rakentaminen

Pergolan ja ison terassin rakentaminen vei koko kesän. Urakka kannatti ja nyt nautimme olostamme terassilla.

Kesällä 2015 rakennusprojekti alkoi massiivisella maansiirrolla. Työ alkoi toukokuun lopulla ja päättyi heinäkuun alussa. Itse työn tekemiseen aikaa kului noin viikko, mutta koska urakoitsijat tekevät yleensä monta urakkaa samanaikaisesti, aikaa koko projektiin kului 4-5 viikkoa.

Länsipuolella näytti ennen urakan aloittamista tältä:

_MG_1992_edited-1_MG_1993_edited-1

Pihan raivaaminen

Piha oli luonnonmukainen ja lisäksi sinne oli 2005 rakennettu alkeellinen terassi. Projekti aloitettiin kaatamalla pihalla oleva suuri koivu ja siirtämällä -70 luvulla istutettu alppiruusu talon takana olevaan metsään. Tämän jälkeen terassi ja kannot revittiin irti maasta.

Maansiirtokone pyöri pihalla pari-kolme päivää ja kaiken kaikkiaan savista maata vietiin pois kolme lavallista. Maansiirtokone ei saanut kaikkea maata poistettua, vaan loput kaivettiin käsipelin pois. Onneksi nykyään ei tarvitse itse tehdä tällaista työtä, vaan koneet hoitavat homman!

Pergola-alueen pohjatyöt

Pois viedyn maan tilalle tuotiin kolme kuormaa sepeliä. Kuvassa näkyy myös 1000 kg:n painoiset säkit, joissa on sokkelien viereen tulevaa mustaa sepeliä sekä mukulakiviä. Maansiirtokone siirsi ne halutulle paikalle, muuten olisimme joutuneet kottikärryillä kuljettamaan mustan soran talon päätyyn.

Maansiirtokoneella sora saatiin levitettyä hyvin poistetun maan tilalle, mutta ei kuitenkaan kaikkea. Jouduimme myös käsipelin kottikäryn ja lapioiden avulla tekemään tasoitustyötä.

soraa-pihalle

Pergolan ja terassin rakentaminen

Maansiirtotyön alettua aloimme kuumeisesti etsiä pergolan rakentajaa. Tuttavien suosittelemat rakentajat oli kaikki buukattuja koko kesän. Tuttu rakennusliike olisi kyennyt aloittamaan projektin elokuun puolivälissä, mutta tarvitsimme pergolan jo elokuussa miehen syntymäpäivien vuoksi. Rakentajaa ei löytynyt tai jos löytyi hinta oli utopistinen. Edessä tuntui olevan mission impossible. Pergolan rakentaja löytyi lopulta maansiirtourakoitsijan kautta ja työ alkoi heinäkuun lopulla. Arvioitu valmistuminen oli luvassa juuri ennen miehen syntymäpäiviä elokuun lopulla!

Tukitolpat paikoilleen

Projekti aloitettiin valamalla tukitolpat paikoilleen. Tolpat ovat 2,5 m välein sekä pituus- että leveyssuunnassa. Onneksemme pihan alla on kallio, jolloin perustuksen teko oli huomattavasti helpompaa kuin upottavalle maalle.

FullSizeRender

Terassin ja pergolan rakentaminen

Ruoteiden väli on 60 cm ja terassin toinen pääty on kiinni alaterassissa.

img_03361img_0107

Ruoteiden jälkeen runkoon kiinnitettiin pystytolpat. Tolppien korkeus terassin päädyssä on 2,1 m eli sama kuin talon alakerran korkeus.

img_00222img_00252

Terassin suunnittelussa otettiin huomioon Bungalow-talossa olevat mitat. Niinpä esim. pergolan ikkunoiden korkeus on sama kuin talossa olevien matalempien ikkunoiden. Pergolan rakennetta tulee yläpalkit, jotka kiinnittyvät talon keskipalkkiin.

img_01221img_0121

Terassin lattia ja rungon maalaus

Aikaa rungon rakentamiseen kului kaksi viikkoa, jonka jälkeen maalasimme pysty- ja poikkipalkit sekä katon ruoteet mustalla maalilla talon värityksen mukaan. Terassi on rakennettu Siperian lehtikuusesta. Siperian lehtikuusi harmaantuu kauniisti olleessaan alttiina UV-säteilylle ja sitä ei tarvitse käsitellä puun hyvien kesto-ominaisuuksien vuoksi.

Terassi rakennettiin 28×145 kokoisesta laudasta, joka on normaalia terassilautaa leveämpää. Materiaali kannattaa tilata tarpeeksi ajoissa, sitä ei nimittäin ollut helppo löytää pääkaupunkiseudulta muutaman viikon varoitusajalla.

Pergolan rimoittaminen

Pergolan rimojen kyllästäminen jäi meille hoidettavaksi. Rimat olivat kosteita, jonka vuoksi jouduimme odottamaan noin kaksi viikkoa ennen kyllästysurakan aloittamista. Kyllästämisessä meni viisi arki-iltaa ja rimojen kiinnittämiseen 2,5 päivää sekä melkoinen määrä punaviiniä.

Pergolan katon lasitus

Pergolan lasitus tilattiin Lumonilta, josta myös alakerran lasiove tilattiin. Nyt pergolassa voi istua myös sateisella säällä ja lisäksi terassikalusteet pysyvät paremmin kuivina.

Oppi tästä projektista on, että tekijät on löydettävä ja varattava tarpeeksi ajoissa. Onneksi meillä oli hyviä kontakteja, joiden kautta saimme erinomaiset tekijät projektiimme.

Olen todella tyytyväinen terassiin ja pergolaan.

img_0454img_0505img_0447img_0448img_0470img_0446

Onnea oman pergolasi rakentamiseen. Ota yhteyttä, mikäli kaipaat lisätietoa pergolamme rakentamisesta.

terveiset

Pergolan rakentaminen Bungalow-taloon

Pergolan ja ison terassin rakentaminen vei koko kesän. Urakka kannatti ja nyt nautimme olostamme terassilla.

Kesällä 2015 aloitimme pergolan rakentamisen Bungalow-talomme länsipuolelle. Projekti alkoi pergolan suunnittelulla, jonka tein itse. Suunnitelman valmistuttua alkoi massiivinen maansiirto johon kaiken kaikkiaan kului aikaa kaksi kuukautta, tosin siitä lähes kuusi viikkoa oli odottelua maaurakoitsijan ollessa muilla työmailla.

Länsipuolella näytti ennen urakan aloittamista tältä:

Pergolan rakentaminen Bungalow taloonPergolan rakentaminen Bungalow taloon

Pihan raivaaminen

Piha oli luonnonmukainen ja lisäksi sinne oli 2005 rakennettu alkeellinen terassi. Projekti aloitettiin kaatamalla pihalla oleva suuri koivu ja siirtämällä -70 luvulla istutettu alppiruusu talon takana olevaan metsään. Tämän jälkeen terassi ja kannot revittiin irti maasta.

Pergolan rakentaminen Bungalow taloon

Maansiirtokone pyöri pihalla pari-kolme päivää ja kaiken kaikkiaan savista maata vietiin pois kolme lavallista. Maansiirtokone ei saanut kaikkea maata poistettua, vaan loput kaivettiin käsipelin pois. Onneksi nykyään ei tarvitse itse tehdä tällaista työtä, vaan koneet hoitavat homman!

Pergola-alueen pohjatyöt

Pois viedyn maan tilalle tuotiin kolme kuormaa sepeliä. Maansiirtokoneella sora saatiin levitettyä hyvin poistetun maan tilalle, mutta ei kuitenkaan kaikkea. Jouduimme myös käsipelin kottikäryn ja lapioiden avulla tekemään tasoitustyötä.

Pergolan ja terassin rakentaminen

Maansiirtotyön alettua aloimme kuumeisesti etsiä pergolan rakentajaa. Tuttavien suosittelemat rakentajat oli kaikki buukattuja koko kesän. Tuttu rakennusliike olisi kyennyt aloittamaan projektin elokuun puolivälissä, mutta tarvitsimme pergolan jo elokuussa miehen syntymäpäivien vuoksi. Rakentajaa ei löytynyt tai jos löytyi hinta oli utopistinen. Edessä tuntui olevan mission impossible. Lopulta rakentaja löytyi maansiirtourakoitsijan kautta ja työ alkoi heinäkuun lopulla.

Tukitolpat paikoilleen

Projekti aloitettiin valamalla tukitolpat paikoilleen. Tolpat ovat 2,5 m välein sekä pituus- että leveyssuunnassa. Onneksemme pihan alla on kallio, jolloin perustuksen teko oli huomattavasti helpompaa kuin upottavalle maalle.

Pergolan rakentaminen Bungalow taloon

Terassin ja pergolan rakentaminen

Ruoteiden väli on 60 cm ja terassin toinen pääty on kiinni alaterassissa.

img_03361Pergolan rakentaminen Bungalow taloon

Ruoteiden jälkeen runkoon kiinnitettiin pystytolpat. Tolppien korkeus terassin päädyssä on 2,1 m eli sama kuin talon alakerran korkeus.

img_00222

Terassin suunnittelussa otettiin huomioon Bungalow-talossa olevat mitat. Niinpä esim. ikkunoiden korkeus on sama kuin talossa olevien matalempien ikkunoiden. Pergolan rakennetta tukee yläpalkit, jotka kiinnittyvät talon keskipalkkiin.

Pergolan rakentaminen Bungalow taloonPergolan rakentaminen Bungalow taloon

Terassin lattia ja rungon maalaus

Aikaa rungon rakentamiseen kului kaksi viikkoa, jonka jälkeen maalasimme pysty- ja poikkipalkit sekä katon ruoteet mustalla maalilla Bungalow-talon värityksen mukaan. Terassi on rakennettu Siperian lehtikuusesta, joka harmaantuu kauniisti olleessaan alttiina UV-säteilylle ja sitä ei tarvitse käsitellä puun hyvien kesto-ominaisuuksien vuoksi.

Terassi rakennettiin 28×145 kokoisesta laudasta, joka on normaalia terassilautaa leveämpää. Materiaali kannattaa tilata tarpeeksi ajoissa, sitä ei nimittäin ollut helppo löytää pääkaupunkiseudulta muutaman viikon varoitusajalla. Siperian lehtikuusi-lankut hankittiin Starkista.

Pergolan rakentaminen Bungalow taloon

Pergolan rimoittaminen

Rimojen kyllästäminen jäi meille hoidettavaksi. Rimat olivat kosteita, jonka vuoksi jouduimme odottamaan noin kaksi viikkoa ennen kyllästysurakan aloittamista. Kyllästämisessä meni viisi arki-iltaa ja rimojen kiinnittämiseen 2,5 päivää sekä melkoinen määrä punaviiniä. Rimoitus jätettiin eteläpuoleiselta sivulta pois, jotta pergolasta oli näkymä pergolan vieressä olevaan kukkamaahan ja lintujen peseytymislammikkoon.

Pergolan katon lasitus

Lasitus tilattiin Lumonilta, josta myös alakerran lasiovet tilattiin. Nyt pergolassa voi istua myös sateisella säällä ja lisäksi terassikalusteet pysyvät paremmin kuivina.

img_0454

Onnea oman pergolasi rakentamiseen. Ota yhteyttä, mikäli kaipaat lisätietoa pergolamme rakentamisesta.

terveiset