Mindyjblog

Bungalow-talo, Glass House, sisustaminen, kissat, ruoka ja matkustaminen

Vapaa-ajan tontista tehty tarjous hyväksyttiin ja kaupan myötä pääsimme raivaustöihin eli puiden kaatoon tulevalta mökkitieltä ja parkkipaikalta.

Näyttökuva 2017-07-01 kello 20.51.19Puiden kaataminen on suhteellisen helppoa ja sujuu nopeasti, oksien karsiminen ja puiden pätkiminen pölleiksi sitä vastoin ei. Eniten aikaa vie oksien kuljettaminen valtaviin tien varteen kasattuihin kasoihin. Viikossa olemme kuitenkin edenneet jo mäkkitontin rajalle ja se jos mikä tuntuu erittäin kivalta.

Runkotieltä katsoen ei näy muuta kuin puskaa ja yksi tolppa eli mökkitien vasen rajatolppa.

_MG_4793Ensimmäisen päivän aherruksen jälkeen metsää oli kaatunut 10 m. Ilman kommelluksia ei tästä päivästä selvitty, sillä melkoisen iso puu lähti kaatumaan napuritontilla kulkevaa sähköjohtoa kohden. Onneksi kaatuvan puun tiellä oli koivu, jota vasten kaadettu puu jäi nojaamaan. Siinä sitten pähkäilimme millä ihmeen konstilla saamme puun siirtymään ja kaatumaan ohi sähköjohdon.

Hätä keinot keksii. Vahvan köyden avulla saimme vetämällä puun kaatumaan sivuttain ja latva vain hipaisi sähkölankaa. Tästä läheltä piti tilanteesta opimme sen, että köyden avulla myös väärään suuntaan kaatuvat puut voi ohjata kaatumaan haluttuun suuntaan.

IMG_0298

Kolmessa päivässä saimme kaadettua jo niin paljon puita, että runkotieltä näki mökkitiellä olevalle suurelle kivelle. Olimme edenneet siis parisenkymmentä metriä.Vasta nyt, kun puita on kaadettu tien alkupäästä, huomaa miten jyrkkä tien alku on. Voi olla, että talvella siinä ajetaan ainoastaan nelivetoisella autolla tai sitten kävellään.IMG_0304

Saha hipaisi viidentenä päivänä reiteeni repaleisen haavan, joten pääsin tutustumaan Lohjan sairaalan päivystykseen. Oli muuten todella hyvä ja miellyttävä palvelu, mutta toivottavasti sinne ei joudu toista kertaa. Onnettomuudesta oppineena kävin ostamassa mr H:n kanssa viiltosuojahousut ja suojamaskin.

Aivan mökkitien päässä oli suuri kaatunut kuusi, joka esti pääsyn tontille. Nyt kuusi on sahattu pölleiksi ja tieltä pääsee hyvin kulkemaan tontille.

IMG_0312IMG_0313

IMG_0319

Tontilla kävi viikonloppuna maaurakoitsija arvioimassa maansiirtotyön laajuutta. Maapohja on maaurakoitsijan mukaan hyvä, joten maata ei tarvitse poistaa. Sitä vastoin tiellä olevat suuret kivet ja kannot pitää poistaa, jonka jälkeen tielle asennetaan kangas ja kankaan päälle tuodaan kahdenlaista soraa. Sitten tien pitäisi olla valmis. Kuulostaa melkoisen yksinkertaiselta toimenpiteeltä, mutta tuskin se viikossa valmis on.

terveiset

 

 

Kirjoita tähän kommenttisi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: