Mindyjblog

Bungalow-talo, Glass House, sisustaminen, kissat, ruoka ja matkustaminen

Olin jo aikoja sitten päättänyt, että mökkiä en hanki. Keväällä työkaverit alkoivat kertoa viikonlopuistaan mökeillään ja minuun iski mökkikuume. Ensin vaan katselin netissä tarjolla olevia mökkejä, mutta pian olimme jo katselemassa mökkejä. Ei löytynyt mitään budjettiin ja välimatkaan sopivaa, kunnes mr. H löysi Lohjalla Lohjanjärven rannassa myynnissä olevan vapaa-ajan tontin. Ajoimme katsomaan tonttia.

_MG_4793Tontille on kuljettu pientä polkua pitkin, joka on kahdenkymmenen vuoden aikana kasvanut umpeen.

_MG_4794-2Kuljimme tiheässä metsässä hyttysten ympäröimänä kaatuneita puita väistellen, kunnes eteen ilmestyi vuonna 1952 rakennettu romahtanut mökki.

_MG_4796

Näyttökuva 2017-07-01 kello 20.51.19Mökki on rakennettu rinteessä olevalle tasanteelle ja mökistä näkyi vain pystyssä oleva savupiippu.

_MG_4798_MG_4800_MG_4803_MG_4812_MG_4814Mökiltä näkymä järvelle oli puiden peitossa, mutta rantaan päästyämme näimme Lohjanjärven!

_MG_4808_MG_4806Näkymää katsoessani mietin olenko valmis raivaamaan mökkitieltä ja tontilta lähes 100 puuta, hajottamaan mökin ja kuljettamaan sen pois tontilta sekä viettämään kesää tontilla, joka on pelkkää rinnettä.

KYLLÄ! paikka on kaiken vaivan arvoinen ja päätös oli syntynyt. Haluamme viettää kesämme juuri tällä paikalla.

terveiset

P.S. seuraa blogissani miten mökkiprojekti etenee

 

 

 

 

Kirjoita tähän kommenttisi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: