Risslan putoukset alkavat vanhalta vuonna 1899 rakennetulta padolta, jolla on aikoinaan säädelty Myllyjärven korkeutta ja tuotettu sähköä Fiskarsin ruukille. Padon päällä voi kävellä, tosin omalla vastuullaan kaiteiden puuttuessa padon kummaltakin reunalta.



Risslan putous on jyrkkä
Risslan putous on ehdottomasti kaunein näkemäni koski. Rinne on melkoisen jyrkkä, minkä huomasin kavutessani painavan kamerarepun ja isojen hölskyvien saappaiden kanssa kumpuilevassa metsäisessä maastossa. Hiki nousi pintaan ja reisilihakset olivat koetukselle. Kapuaminen oli kyllä vaivan arvoista näiden upeiden maisemien vuoksi.
Tälle alueelle rakennettiin vuonna 1899 pato ja sähkövoimala Fiskarsin ruukkia varten. Vesi johdettiin padolta turbiiniin 80 cm:n paksuisella puuputkella. Putken kiviset perustat ovat vielä paikallaan ja putken jäännöksiä näkyy padon alapuolella. Risslan kosket sijaitsevat luonnonsuojelualueella ja ovat Etelä-Suomen korkeimpia koskia. Lisää tietoa koskiryhmästä voi lukea TÄÄLTÄ.

Kim Simonssen The Moss People
Alajuoksulla kosken varren puita ja kiviä katsellessani mieleeni tuli Kim Simonssenin patsaat, The Moss People. Onkohan taitelija saanut inspiraation teoksiinsa täältä, jossa sammal on peittänyt kauniisti puiden rungot ja puron varressa olevat kivet.

Vanha vesiputki
Puron reunalla on vielä näkyvillä puisen vesiputken alla olleet metallista valmistetut tuet. Kuulin paikalle osuneelta fiskarsilaiselta, että vesiputki on tuhopoltettu jossakin vaiheessa.


Ympäristössä kasvaa myös pähkinäpensaita ja sinivuokkoja. Lisäksi löysin vanhan numerokyltin kiven päältä.



Kesällä tulemme tänne uudelleen kuvaamaan. Minut tämä koski hurmasi. Oletko sinä käynyt Risslan joella? Minkälaisia muistoja sinulla on koskesta?
