Design Kuun pellavatyynyt makuuhuoneeseen

Sain vihdoin ja viimein hankittua pellavatyynyt makuuhuoneeseen. Ompelin itse oranssit ja mustavalkoiset pellavatyynyt Design Kuusta hankituista pellavakankaista. Samalla sain makuuhuoneeseen myös oranssia väriä, johon olen erittäin ihastunut. Kirjoitin keväällä oranssin käytöstä sisustuksessa ja voit lukea siitä lisää täältä. Jos olet kiinnostunut värien käytöstä sisustuksessa voit lukea neljä vinkkiä täältä

Viime viikonloppuna olin käymässä Ornamon joulumyyjäisissä ja päädyin siis Design Kuun ständille ihastelemaan myynnissä olevia pellavaisia tyynyjä ja pussilakanoita. Pellavakankaat on kudottu Latviassa Design Kuun suunnitelman mukaisesti ja kuulin, että kankaita ei enää valmisteta. Oranssin väristä pellavaa oli myynnissä yksi tyynynpäällinen ja mustavalko-oranssista pussilakanaa, jonka yläosa oli valmistettu oranssista Syksy-kankaasta, yksi kappale. Ostin siis jäljellä olevat ihanat pellavaiset vuodevaatteet pellavaisten tyynyjen tekoa varten.

DYI – pellavatyynyt

Myyjän suosituksesta pesin pellavakankaat ennen kuin aloin niiden muokkaamisen tyynyiksi. Myyjä kertoi, että pellavakangasta ei saa koskaan kuivattaa kuivaksi. Liian kuivaksi kuivattuna kangas alkaa halkeilla ja menettää pellavalle luontaisen kiillon. Pesussa kankaista lähti melkoisesti nukkaa, joka kankaan kuivuttua oli harjattava irti kankaasta. Nukka oli todella tiukassa ja harjata sai melko pitkään. Toivottavasti nukkaa ei pesun yhteydessä enempää irtoa kankaasta eikä tyynyt muutenkaan nukkaa.

Kankaan kuivuttua  purin pussilakanan osiin ja käytin valmista tyynyä mallina kankaan leikkaamiseen. Saumat oli helppo purkaa katkaisemalla muutama ommel ja sen jälkeen reippaasti repimällä saumat eroon toisistaan. Saumojen ja kankaan silitys kuumalla raudalla ja sen jälkeen kangas oli valmis työstettäväksi. Aikaa kului kolme tuntia kankaiden purkuun, leikkaamiseen ja tyynyjen ompeluun.

Pellavatyynyt muuttivat välittömästi makuuhuoneen olemusta ja oranssi pellavakangas tummaa sängynpäätyä vasten näyttää hyvältä. Mustavalkoinen Koivu-pellavakangas on niin perin suomalainen ja nimensä mukaan saanut innoituksen koivun rungosta.

Pellatyynyt, makuuhuone, oranssi Syksy, mustavalkoinen Koivu
Pellavatyynyt, makuuhuone, oranssi Syksy, mustavalkoinen Koivu
Pellavatyynyt, makuuhuone, oranssi Syksy, mustavalkoinen Koivu

Olen pellava-fani ja etsin kirpputoreilta vanhoja pellavaisia pyyhkeitä, joita käytän keittiössä niin pitkään kuin kangas kestää. Lisäksi monta vuotta sitten löysin kirpparilta ihanan ohuen pellavaisen lakanan, jossa oli virkattua pitsiä lakanan toisessa reunassa. Käytin lakanaa ensin verhona ja sen jälkeen värjäsin sen siniseksi. Sininen pellavaliina oli käytössä pitkään pöytäliinana. Lisäksi olen pariin otteeseen hankkinut pellavaiset pussilakanat, mutta valitettavasti ne pölyävät liikaa enkä olen etsinnöistä huolimatta löytänyt pölyämättömiä pellavaisia vuodevaatteita.

Mustavalkoista Koivu-kangasta jäi jäljelle vielä yhden pussilakanan pituuden verran. Suunnittelen siitä päiväpeittoa, jos saan kankaan pois Hemmolta.

Hemmo ja Design Kuun Koivu-pellavakangas

KIITOS KOMMENTISTASI!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s