Pohjakankaan kiinnittäminen sohvaan

Pohjakankaan ja pehmusteen kiinnittäminen sohvaan oli tähän mennessä sohvan kunnostuksessa helpoin etappi. Aikaa kului nippa nappa tunti. Nyt odotan Italiasta lehmän taljoja ja sitten aloitan sohvatyynyjen teon.

Pohjakankaan kiinnittäminen

Kun olin saanut satulavyöt ja jouset asennettua sohvaan, seuraavaksi vuorossa oli pohjakankaan kiinnittäminen.

Pohjakangas muodostaa tukevan alustan perustuksen rakentamiselle ja yleisesti suositellaan tukevan, tiiviin juuttikankaan käyttöä. Lisäksi pohjakangas eristää jouset pehnmusteesta.

Olen ostanut tämän erittäin hyvälaatuisen juuttikankaan Antikosta.

pohjakankaan kiinnittäminen kunnostettavaan sohvaan, MindyJBlog

Pohjakangas pitäisi asettaa rungon päälle mahdollisimman lankasuoraan. Kangas saa olla n 2,5 cm suurempi kuin on tarve, sillä ylimääräinen kangas käännetään lopuksi pohjakankaan päälle.

Nitomisen jälkeen leikkasin ylimääräisen kankaan irti. Nyt täytyy pikkusen mainostaa uusia saksiani. Ostin nimittäin Iittalan Outletista Fiskarsin sakset -25% alennuksella. Ne on tarkoitettu paksumman kankaan ja nahan leikkaamiseen, joten kunhan ne lehmän vuodat tulee, pääsen testaamaan saksia kunnolla.

pohjakankaan kiinnittäminen kunnostettavaan sohvaan, MindyJBlog
pohjakankaan kiinnittäminen kunnostettavaan sohvaan, MindyJBlog

Sitten käänsin ylimääräisen kankaan pohjakankaan päälle ja naulasin sen kiinni.

pohjakankaan kiinnittäminen kunnostettavaan sohvaan, MindyJBlog

Pehmusteen kiinnittäminen liimalla runkoon

Kaikki entisöitävästä huonekalusta puretut osat kannattaa säilyttää, sillä niiden avulla uuden osan hankkiminen on huomattavasti helpompaa.

Levitin risaisen pehmusteen lattialle ja mittasin sen koon ja paksuuden. Arvioin pehmusteen paksuudeksi 2 cm, koko oli n. 73 x 178 cm  ja lähdin Etolaan ostamaan vaahtomuovilevyä. Ostin varmuuden vuoksi vähän isomman palasen, mutta ei olisi kannattanut, sillä jouduin leikkaamaan ylimääräisen pois.

Vaahtomuovin leikkaaminen ei muuten ole helppoa, sillä reunasta tulee todella helposti rosoinen. Niinpä kannattaa antaa Etolan henkilökunnan leikata sopivan kokoinen pala leikkurilla eikä yrittää itse leikata sitä.

Liimasin pehmusteen kiinni runkoon Tixo-kontaktiiliimalla, jota voi käyttää kankaan, nahan, puun, metallin, kumin ja muovin liimaamiseen. Sivelin liimaa pensselillä riittoisan kerroksen runkoon ja annoin kuivua hetken. Tämän jälkeen asensin vaahtomuovin paikoilleen ja varmistin, että se tarttui hyvin liimaan kiinni. Lopuksi niittasin pehmusteen vielä etureunasta kiinni ja jätin liiman kuivumaan.

pehmusteen kiinnittäminen kunnostettavaan sohvaan, MindyJBlog

Projekti on sujunut yllättävän hyvin tähän saakka. Toivottavasti saan nahat ommeltua ja tyynyt täytettyä oikein pulleiksi.

P.S. Naapurissa oli yhä edelleen ulko-ovi selällään. Kävin kurkkaamassa ovella ja kun en nähnyt ketään enkä kuullut mitään, soitin hälytyskeskukseen. Toivottavasti rouvalla on kaikki hyvin, sillä hän oli heittänyt huonekalut, astiat, vaatteet ulos talosta.

Ulkona on pimeä ja sataa vettä, toivottavasti pian tulee oikea talvi.

Minna ❤️

P.S.S. Mikäli etsit itsellesi uutta sohvaa, lue vinkit uuden sohvaan hankintaan tästä.

KIITOS KOMMENTISTASI!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s