Kävin eilen Plantagenissa ja mukaani tarttui kolme vaaleanpunaista tähtisilmää. Kukka on ihastuttava ja kauniin värikäs. Tähtisilmä viihtyy runsaassa auringonvalossa ja kukkii keväästä pitkälle syksyyn.
Tähtisilmät istutetaan rautapataan, jonka ostin muutama vuosi sitten kirpputorilta 5 eurolla. Ensimmäisenä kesänä pata oli kukkaruukkuna vuokramökillä Inkoossa. Tämän jälkeen pata on ollut varastossa, kunnes löysin sen siivotessani varastoa. Padassa kukat pääsevät oikeuksiinsa, mutta koska se on umpinainen, istuttaminen pitää tehdä huolella.
Näin tähtisilmä istutetaan rautapataan:
Padan pohjalle laitetaan kiviä salaojaksi. Tällöin ylimääräinen vesi valuu kivien sekaan eikä multa jää liian märäksi. Kivien ja mullan väliin voi laittaa sanomalehtipaperia tai vaikka kuivuneita lehtiä jolloin multa ei sekotu kiviin. Koska rautapata on pieni, rutistin sanomalehteä kivien päälle.
Nyt salaoja padan pohjalla pysyy avoinna, kun multa on omana kerroksenaan sanomalehtien päällä.
Istutin tähtisilmän pihalle tuotuun puutarhamultaan, jota lisäsin sanomalehtien päälle niin paljon, että tähtisilmien kasvusyvyys oli oikea.
Istuttamisen jälkeen taimet pitää kastella kunnolla. Ennen seuraavaa kastelua mullan annetaan kuivua. Jotta kasvi kukkisi runsaasti ensimmäisen kerran, kasteluveteen voi lisätä hieman lannoitetta.
Pata pääsi paraatipaikalle kannon nokkaan. Ympäristö on muuten vielä keskeneräinen, mutta värikkäät kukat piristävät ja antavat myös mehiläisille mettä.
Onpa muuten lämmin. Lämpötila on Espoossa tänään 17 C ja aurinko paistaa pilveettömältä taivaalta. Huomenna tulee 7 tonnia mursketta etupihalle ja 17 tonnia erilaisia kiviä. Tiedossa on viikonloppuna etupihan rakentaminen.