Mindyjblog

Bungalow-talo, Glass House, sisustaminen, kissat, ruoka ja matkustaminen

Asun vuonna 1976 rakennetussa Bungalow-talossa, joka sijaitsee kalliotontilla. Tontti on aikaisemman omistajan toimesta jaettu kolmeen osaan, mikä on vaikuttanut myös hulevesien kulkuun tonttien välillä. Länsipuolelta olevalta tontilta on nimittäin kaadettu kaikki puut yhtä lukuunottamatta ja hulevedet valuvat kalliota pitkin tontillemme.

image

Pihan teon yhteydessä selvisi, että talon ympärillä oli ollut salaojitus, mutta putket olivat nyt haperot ja täynnä hiekkaa. Halusimme uusia salaojituksen, mutta maaurakoitsija piti sitä vaikeana etappina. Hän ei nimittäin keksinyt mihin poistoveden voisi johtaa, koska tällä aluella ei ole kunnallista sadevesijärjestelmää eikä ojia johon veden olisi voinut johtaa. Ehdotin veden johtamista pihalla olevaan kaivoon, mutta se ei tärpännyt maaurakoitsijalle ja salaojitustyön tekeminen jäi talven vyöryessä niskaan.

Keväällä satoi rankasti ja eräänä aamuna huomasin, että etupiha oli täynnä vettä.  Sitä oli kertynyt kukkamaata varten tehtyyn kuoppaan litratolkulla (kuvassa näkyvä roskakasa on naapurin).

Saapas upposi vedensekaiseen soraan, jotain oli siis tehtävä. Vedet päätettiin johtaa pihalla olevaan kaivoon ja sieltä edelleen pumpun avulla talon itäpuolella olevaan metsään. Ensin kaivoon johdettiin rännikaivosta tuleva vesi, jotta saimme kuvan miten korkealle vesi nousee ilman pumppua. Jo rännistä tuleva vesi täytti kaivon eli pumppu oli hankittava.

Miten salaojitus tehtiin?
Salaojaputkistoa varten kaivettiin sokkelin reunaan ja sorapihalle ojat niin syvälle kuin kalliopohja antoi myöden. Kuvassa näkyy kaivannosta paljastunut vanha salaojaputkistoa, joka poistettiin ja tilalle asennettiin uusi putki.

Putken alle jätettiin n. 10 cm soraa ja maa tasoitettiin viettämään kaivoa kohden (kaltevuus on noin 0,5 cm metriä kohden). Koskaa soraa oli kalliosta johtuen paikoin vain 40 cm, tarkistuskaivoja ei voitu asentaa niiden korkeuden vuoksi. Putket liitettiin yhteen liitoksin. Salaojaputkena käytettiin halkaisijaltaan 110 mm:n salaojaputkea, jonka ympärille kiedottiin suodatinkangasta.

Vaikein etappi koko hankkeessa oli reikien tekeminen kaivon betonirenkaisiin. Kuvassa kaivoon on saatu vedettyä salaoja- ja vesiputket sekä pumpun poistoputki. Viennit on täytetty uretaanimassalla.


Pumpusta poistoputki kulkee metsään maanalla suojattuna 15 mm:n solumuovieristeellä. Putki on kaivettu noin 40 cm:n syvyyteen ja peitetty hiekalla.

Salaojat toimivat erittäin hyvin, olemme olleet tyytyväisiä ratkaisuun. Materiaalikustannukset jäivät alle 500 euroon, aikaa kului noin viikko.

Kirjoita tähän kommenttisi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: