Kissa eli kesykissa tai kotikissa on metsäkissasta (Felis silvestris) polveutuva ja kissaeläinten (Felidae) heimoon kuuluva kesy nisäkäslaji. Kissapopulaatioita kesyyntyi ehkä jo heti maatalouteen siirtymisen jälkeen. Kissa ei ole pelkästään kotilemmikki, vaan maalla ja etenkin maatiloilla kissoista on paljon hyötyä jyrsijöiden ja muiden tuholaisten pyydystäjinä. Kissat leikkivät mielellään, varsinkin nuorina, mutta harjoittelevat aikuisinakin leikkimällä saalistusta.

Kissa on siisti eläin: se oppii helposti tekemään tarpeensa hiekkalaatikolle ja pitää itsensä puhtaana nuolemalla turkkinsa. Tyytyväinen kissa kehrää, mutta kissat voivat kehrätä myös hermostuneina, loukkaantuneina tai esimerkiksi tappelun jälkeen alistumisen ja hyväntahtoisuuden merkiksi. Kissa voi oppia erilaisia temppuja kuten koirakin, esimerkiksi istumaan tai seisomaan takatassuillaan. Joskus tosin kissa saattaa hyvin tietää mitä siltä odotetaan, mutta valitsee itse toisin. Kissat elävät tavallisesti 14–20-vuotiaiksi, mutta hyvin hoidettuna ja asianmukaisesti ruokittuna yli 20 vuoden ikä ei ole poikkeuksellinen. Vanhimmaksi elänyt kissa oli kuollessaan 38-vuotias ja 3 päivän ikäinen. Leikatut kissat, etenkin urokset, elävät kauemmin kuin leikkaamattomat, jos ne ulkoilevat.

Katso hellyttävä video palomiehestä, joka pelastaa kissanpennun: LINKKI  

Fysiologia

Kissa on lihansyöjä, lihasta se saa mm. tauriinia, joka on välttämätön ravintoaine kissalle. Kissa kykenee käyttämään rasvaa energiakseen tehokkaammin kuin ihminen, eikä korkeakaan rasvaprosentti ole kissalle haitaksi. Kissa saa pienriistalla eläessään lähes kaiken tarvitsemansa nesteen ravinnostaan. Esimerkiksi hiiressä on vettä noin 70 % sen painosta. Tästä syystä esim. pelkästään kuivaruoalla ruokittu kissa saattaa juoda aivan liian vähän, mikä voi johtaa terveysongelmiin, kuten virtsakiteisiin tai -kiviin taikka ummetukseen. Erityisesti heikkolaatuinen kuivaruoka voi sairastuttaa kissan. Monet kissat voivat saada maitoravinnosta ruoansulatuselimistön vaivoja, sillä ne voivat olla laktoosi-intolerantteja. Jotkut kissat ovat allergisia kalalle, jotkut esimerkiksi naudanlihalle.

Tässä mielenkiintoinen esimerkki kuivaruoan syömisestä! 

Kissa voi myös puhua syödessään. 

Terve kissa osaa säädellä syömistään eikä liho ylensyönnin takia, paitsi jos se syö ajankulukseen virikkeettömässä ympäristössä tai on herkkä lihomaan  steriloinnista johtuvien hormonimuutosten seurauksena. Kissaa voi pitää lihavana, mikäli sen kylkiluita ei tunne kyljestä tunnusteltaessa tai sivulta päin katsottaessa ei voi erottaa kissalle ominaista tiimalasin muotoa. Vapaasti ulkoilevan kissan turkki on kuitenkin yleensä niin paksu, ettei tiimalasin muotoa näy.

Kissan ruumiinlämpö on noin 38–38,5 astetta, ja sen syke on noin 120–170. Kotikissan vartalo on suhteellisen pieni, se on korkeintaan 80 cm pitkä ja 30 cm korkea. Kissat painavat yleensä 2,5–7 kg. Jotkut kissarodut, kuten maine coon, voivat painaa yli 11 kg. Myös hyvin pieniä, alle 1,8 kg painavia kissoja on tavattu. Ylipainoinen maatiaskissa voi painaa yli 10kg. Kissalla on notkea selkäranka ja kapea rinta sekä lantio.

Häntäänsä se käyttää tasapainoiluun ja kommunikointiin. Kissa merkitsee reviiriä hankaamalla ihmisiä ja paikkoja. Kissan suupielissä sijaitsevat hajurauhaset, joista erittyvä feromoni on kissan keino merkitä reviiri. Kissalla on hajuelimiä myös korvien, kaulan ja niskan seutuvilla sekä polkuanturoissa. Tassuista jää hajujälki aina kun kissa raapii esimerkiksi puuta kynsiään teroittaessa.

Anaalirauhasten avulla kissa jättää tuntomerkkinsä ulostaessa. Anaalirauhaset voivat joillakin aiheuttaa ongelmia, jos ne eivät tyhjene normaalisti ulosteen päälle. Tällöin anaalirauhaset tulisi tyhjentää käsin, jotta ne eivät tulehtuisi ja aiheuttaisi kipua kissalle. Analirauhaset ovat peräaukon kohdalla, viistosti alaspäin peräaukosta (rauhasia on siis kaksi kpl peräaukon molemmin puolin, klo 5 ja 7 kohdalla). Sekä uroksilla että naarailla on analirauhaset. Yleensä analirauhasia ei tarvitse tyhjentää, ellei ongelmia ilmene (kissa hieroo takapäätään lattiaan, nuolee takapäätään tms). Eritteen konsistenssi vaihtelee juoksevasta tahnamaiseen, väri vaalean harmaasta / ruskeasta tumman ruskeaan ja haju on yleensä todella voimakas.

Lisääntyminen

Kissan tiineys- eli kantoaika on noin 59–70 vuorokautta ja se synnyttää yleensä 2-6 pentua. Naaraan kantamisen huomaa varmimmin nisistä jo ennen vatsan pyöristymistä. Ne punoittavat ja muuttuvat kaksi viikkoa astutuksesta keitetyn riisinjyvän kokoisiksi. Tiineys voidaan todeta varmuudella UÄ-tutkimuksella noin kolmannen tiineysviikon jälkeen. Röntgenkuvassa pennut näkyvät 40–50 vuorokauden jälkeen astutuksesta, jolloin luusto kovettuu. Raskaus on mahdollista keskeyttää eläinlääkärissä joko hormoneilla tai steriloinnilla eli kohdunpoistolla. Niin sanottu valeraskaus on mahdollinen, mutta harvinainen. Kissa voi saavuttaa sukukypsyyden jo 3,5 kuukauden iässä. Uroskissat tulevat sukukypsiksi yleensä kuuden kuukauden ikäisenä ja niiden virtsa alkaa haista voimakkaasti. Uroskissa voi myös merkkailla paikkoja virtsaamalla. Naaraskissat tulevat sukukypsiksi useimmiten noin 4–12 kuukauden ikäisenä, kun naaraalle tulee ensimmäinen kiima. Myös osa naaraskissoista merkitsee paikkoja virtsaamalla kiiman aikana.

Genetiikka

Kissan geenit sijaitsevat 19 kromosomiparissa, jossa toinen vastinkromosomeista periytyy emolta ja toinen isältä. Koska jokainen kromosomi esiintyy pareittan, on myös jokaisesta geenistä kaksi kopiota. Geenikopiot voivat olla keskenään samanlaiset (homotsygootti AA) tai toisistaan poikkeavia (heterotsygootti Aa).

Kuten muillakin nisäkkäillä, myös kissoilla uroksella on XY-sukupuolikromosomit ja naaraalla XX-kromosomit. Kun joku ominaisuus periytyy X- tai Y-kromosomissa, periytyy ominaisuus sukupuoleen kytketysti. Uros määrää pennun sukupuolen, sillä Y-kromosin isältään saavasta pennusta tulee uros.

Geeni on dominoiva (A) silloin, kun sen vaikutus voidaan nähdä kissan fenotyypissä eli ulkoasussa. Yksi dominoiva geeni geeniparissa riittää, että ominaisuus tulee näkyviin (Aa). Geeni on resessiivinen (a) silloin, kun sen vaikutusta ei voida nähdä kissan ulkoasussa silloin kun geeniparissa on vain yksi tälläinen geeni. Sama geeni pitää olla kahdesti, jotta sen vaikutus kissan fenotyypissä tulee näkyviin (aa). Yhden geenin aiheuttama ominaisuus on mm. sininen väri ja lyhytkaravaisuus. Kaksi pitkäkarvaista kissaa ei voi saada lyhytkarvaista pentua, mutta pitkä- ja lyhytkarvainen kissa sitä vastoin yleensä saavat lyhytkarvaisen pennun. Tosin on myös mahdollista, että tuloksena on pitkäkarvainen pentu, mikäli lyhytkarvainen on heterotsygootti. Kissojen värit muodostuvat tummasta pigmentistä eli eumelaanista ja kellertävästä pigmentistä eli feomelaanista, jotka molemmat ovat melaniineja. Lisäksi kissojen väritys muodostuu pigmentin puutteesta eli valkoisesta.