Olin pari viikkoa sitten menossa elokuviin katsomaan suosikkinäyttelijäni, David Camberbatcin, Doctor Strangea. Kauhealla kiireellä lähdin ajamaan kohti Helsinkiä. Matkalla oli raitiovaunu kolaroinut henkilöauton kanssa Sokoksen kulmalla ja liikenne oli puuroutunut. Elokuvan alkamisaika läheni ja mietinkin jo, että saas nähdä ehdimmekö ajoissa paikalle. Parkkipaikka löytyi onneksi Krunikan kulmilta ja rivakasta vauhtia käveltyämme saavuimme lippuautomaatille. Elokuvien listalla ei kuitenkaaan ollut Doctor Strangea. Olimme väärässä elokuvateatterissa ja aikaa elokuvateatterin vaihtamiseen ei ollut.
Kinopalatsissa ei mennyt mitään mielenkiintoista. Tosin 10 minuutin kuluttua olisi alkanut mysteerielokuva. Ei mitään mainintaa mikä elokuva voisi olla, mutta järkeilin ettei se ainakaan kauhua ole. No, sinne siis.
Kuinka ollakaan, mysteerielokuva oli Arrival, scifi-elokuva avaruusolioiden saapumisesta maapallolle.

Amy Adams on Arrival-elokuvan päähenkilö. (KUVA: JAN THIJS)
En liiemmin pidä scifistä, mutta tämä ei ollutkaan perinteinen scifi-elokuva. Se kertoi perheenäidistä, lapsesta, kuolemasta, erosta, kielitieteilijästä ja tietysti avaruusolentojen tapaamisesta. Rohkeudesta kohdata tuntematon ja pelottomuudesta ottaa askel, joka esti maailmansodan syttymisen. Mutta ennen kaikkea se oli henkilötarina ihmisestä, jolla oli kyky ja tunteet.
Huomasin aamulla Hesarista, että tänään on elokuvan ensi-ilta. Kannattaa mennä katsomaan, tarina oli mielenkiintoinen ja jäi mietityttämään minua pitkäksi aikaa.
Jos haluat katsoa trailerin, ohessa LINKKI elokuvaan.