Puiden kaato ja tien teko

Onneksi olin kesällä ehtinyt kysellä tarjouksia puiden kaadosta ja tien rakentamisesta, sillä syyskuu ja lokakuu vierähtivät töitä tehdessä eikä mökkiprojektille liiemmin ollut aikaa. Lokakuun puolessa välissä muistin soittaa lohjalaiselle metsurille puiden kaadosta ja lokakuun lopulla puut oli kaadettu, risukasat ja rungot viety pois. Tontilla oli jäljellä isoja kantoja ja kiviä siinä, missä aikaisemmin oli ollut tiheää pusikkoa.

Alla olevassa kuvassa oleva kanto on jäljellä suuresta kuusesta, joka oli ehtinyt kasvaa paikallaan lähes 200 vuotta vanha. Harmi, että se ja muut suuret puut jouduttiin kaatamaan.

Tonttitien rakentaminen

Entinen rakennuspaikka on kaivettu rinteeseen 50-luvulla. Kun puut oli kaadettu, näkyi vielä selkeämmin miten syvällä kuopassa rakennuspaikka on. Alla olevassa kuvassa on näkyvissä mökin savupiippu, muuta ei näy.

_MG_5658-2

Talon takana on lähes kolme metriä korkea mäki, jota joudutaan muokkaamaan korkeuseron vähentämiseksi. Lisäksi sokkelin tai pilarien korkeudella voidaan vähentää korkeuseroa.

_MG_5639-2

IMG_0846Marraskuun alkupuolella maaurakoitsija aloitti tien rakentamisen. Ensin poistettiin kannot ja pintamaa. Sitten maaurakoitsija kaivoi kaikki isot kivet esiin ja nyt meillä on paljon kiviä! Maa tasoitettiin ja pohjalle levitettiin suodatinkangas. Lisäksi ennen soran levittämistä, tien reunaan asennettiin 10 cm:n leveä suojaputki sähkökaapelia varten.

 

IMG_0854IMG_0853IMG_0873IMG_0872

Tie on nyt valmis, tosin se pitää vielä tiivistää. Jäin nimittäin eilen autollani jumiin tontille. Sinne se upposi löysään soraan eikä liikkunut mihinkään. Onneksi saimme hinausapua ja pääsimme viettämään perjantai-iltaa kotiin.

 

 

 

2 kommenttia artikkeliin ”Puiden kaato ja tien teko

  1. Upeisiin maisemiin teidän mökki on rakentumassa. Maanrakennuksessa on varmasti riittänyt työtä kun on raivattu tontille tila sekä tie myös rakennettu tontille asti. Eikä tuo korkea mäki varmasti ole auttanut asiaa kun se on täytynyt madaltaa. Kaverillani Sipoossa on sama tilanne. Mökkitietä ja tonttia raivataan. Ensi viikolla hänelle kuljetuspalvelut toimittavat maa-ainesta, että tontti saadaan tasoitettua.

    Liked by 1 henkilö

    1. Moikka Masa! Kyllä, tontti oli haasteellinen ja kiviä siirrettiin paikasta toiseen. Kun mökki valmistui, vasta sen jälkeen ymmärsin miten mahtavalla paikalla se on. Vaikka tontissa oli paljon työtä ja yhä edelleen on, olen erittäin iloinen että tartuin tuohon haasteeseen.

      Tykkää

KIITOS KOMMENTISTASI!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s