Äiti hätätila!

Puhelimeni alkoi soida kesken palaverin. Tuntemattomasta numerosta soitettiin kerran, pyysin anteeksi ja laitoin puhelimen äänettömälle.  Pian numerosta soitettiin uudelleen. Jätän yleensä puhelimen kokouksen ulkopuolelle, mutta nyt odotin viestiä entiseltä kollegaltani, joka oli tulossa lounaalle kanssani. Sitten näytölle rävähti seuraava viesti:

kuva (1)

Yhä kiinni palaverissa. Ihmettelin viestiä ja ajattelin, että nyt on joku kati hädässä, vai tarkoittiko tyttäreni kattia, siis Repeä. Puhelin soi jälleen ja nyt tyttäreni soittaa. Anteeksi, minun on pakko vastata tähän puheluun, nyt on nimittäin joku hätätilanne.

No, mikä nyt on hätänä? No kun mun puhelin putos lattialle, takakansi hajos taas, näyttö pimeni ja mä en voi käyttää sitä. Mä lähden nyt viemään sitä korjaajalle Itäkeskukseen.

Kuule, olen nyt kokouksessa enkä ehdi puhua. Soitan 1/2 tunnin kuluttua. 

Ei puhettakaan, että tyttäreni olisi lopettanut puhelua. Kukkaro on ilmeisesti mun autossa, joten rahaa ei ole korjauksen maksuun. Puhelin pitää kuitenkin saada korjauksesta tänään, sillä nyt on hätätilanne. Ilman puhelinta ei ole elämää.

Puhelu jatkuu. Selvitystä mikä on rikki ja mitä maksaa erilaisia vaihtoehtoja. Yritän siihen väliin sanoa, että soitan pian, nyt on keskusteltava palkka-asioista. Pälä, pälä, pälä, puhelu jatkuu. Lopulta saan sanottua väliin: SOITAN SULLE 10 MIN. KULUTTUA, JOOKO!

Pudistelen päätäni ja huokaisen. Henkilöstöjohtaja sanoo nauraen: Lapset kasvattavat kärsivällisyyttä vai mitä? Jep! Näin on!

b0000063

Murrosikä

Tämä vuosi on ollut kasvamista murrosikäisten äitinä. Väillä tuntuu ihan siltä, että perheeseen on muuttanut kaksi jostain toiselta planeetalta tipahtanutta meidän tyttöjen kaksoiskappaletta, jotka ovat saaneet niveliinsä tervaa tai jotain jarrunestettä. Aine liimaa kännykän käteen, katseen kännykkään ja vartalon sänkyyn. Kämppä on kotiin tullessa hujan hajan näiden kahden jäljiltä eteisestä alkaen. Siisteydessä ollaan jälleen kolme-neljävuotiaiden tasolla.

Eilen olin ratsastamassa ja vielä tuplatunnin eli arvata saattaa olinko väsynyt ja janoinen tullessani kotiin. Jotenkin oli mielessä ajaessani kotiin, että saa nähdä onko jääkaapissa muuta kuin valo. Moi! Onko joku käynyt kaupassa? Ei vastausta. HALLOOO! ONKS JOKU KÄYNYT KAUPASSA? Sorry, ei olla muistettu!!! Puhisten nappasin kukkaron mukaani ja painuin kauppaan. Kirosin matkalla äijän ja kakarat Marssiin. Kaupassa marmatin, miten ihmeessä jonkun perheessä voi asua noin laiskoja ja välinpitämättömiä ihmisiä. Päätin kostaa ja jätin keittiön siivoamatta enkä myöskään koskenut siihen aamulla. Kampaajalta tullessani keittiö oli siivottu. Mieheltä oli hermo puhjennut…

No, en ole yksin tällaisen ilmiön kanssa. Kävin tänään kampaajalla ja kampaaja valitti ihan samasta: Hän tulee väsyneenä kotiin. Keittiö täynnä likaisia astioita, astianpesukone täynnä puhtaita astioita, ukko istuu iPadin kanssa sohvalla ja mukulat (16 ja 18 vuotiaat tytöt) odottavat nälkäisinä ruokaa. Mietimme pitääkö äidin aina jaksaa? Mitä sitten, kun ei enää jaksa? Murrosikäisten toimintaa ihmetteli eilen myös Anna Perho Dynastiassa. Syyslomalla olleet tytöt olivat syöneet mandariineja ja jättäneet kuoret lattialle kehäksi. Perho oli kotiin tullessaan kiukkuisena ihmetellyt, kuka ihmeessä on voinut viljellä kuoria pitkin lattioita. Perho oli punonut kostojuonta, kun nuorempi tytär oli sulattanut sydämen: Äiti, tämä maailma olis täydellinen, jos kaikki olis aina iloisia!

MLL:n sivuilla on murrosiästä seuraavaa: Murrosiässä lapsen on kypsyttävä vähitellen itsenäisyyteen ja etsittävä uudenlainen suhde itseensä ja vanhempiinsa. Vanhempi joutuu tasapainoilemaan lapsensa kasvun ja itsenäistymisen sekä turvallisten rajojen asettamisen välillä. Tunne-elämässä kuohuu. Kehittyvät ajattelutaidot avaavat nuorelle uuden maailman ja suhde muihin, erityisesti omiin vanhempiin, muuttuu merkittävästi (huomattu ollaan!!). Kaikki tämä aiheuttaa hämmennystä sekä nuoressa että hänen vanhemmissaan. Nuoren mielessä pyörivät kysymykset: Mitä ihmettä minulle tapahtuu? Onko tämä normaalia? Vanhempi saattaa pohdiskella samoja asioita ja sitä, miten hän voisi tukea nuorta murrosiän muutoksissa.

Loppujen lopuksi tyttäreni ovat suhteellisen helppoja murkkuja ja yritän muistella, minkälainen olin itse murkkuna. Mielestäni helppo, mitenkäs muuten! Jos haluat tutustua murrosikäisistä kertoviin kauhukertomuksiin, pääset tutustumaan niihin tästä.

20130803_174937