Murrosikä

Tämä vuosi on ollut kasvamista murrosikäisten äitinä. Väillä tuntuu ihan siltä, että perheeseen on muuttanut kaksi jostain toiselta planeetalta tipahtanutta meidän tyttöjen kaksoiskappaletta, jotka ovat saaneet niveliinsä tervaa tai jotain jarrunestettä. Aine liimaa kännykän käteen, katseen kännykkään ja vartalon sänkyyn. Kämppä on kotiin tullessa hujan hajan näiden kahden jäljiltä eteisestä alkaen. Siisteydessä ollaan jälleen kolme-neljävuotiaiden tasolla.

Eilen olin ratsastamassa ja vielä tuplatunnin eli arvata saattaa olinko väsynyt ja janoinen tullessani kotiin. Jotenkin oli mielessä ajaessani kotiin, että saa nähdä onko jääkaapissa muuta kuin valo. Moi! Onko joku käynyt kaupassa? Ei vastausta. HALLOOO! ONKS JOKU KÄYNYT KAUPASSA? Sorry, ei olla muistettu!!! Puhisten nappasin kukkaron mukaani ja painuin kauppaan. Kirosin matkalla äijän ja kakarat Marssiin. Kaupassa marmatin, miten ihmeessä jonkun perheessä voi asua noin laiskoja ja välinpitämättömiä ihmisiä. Päätin kostaa ja jätin keittiön siivoamatta enkä myöskään koskenut siihen aamulla. Kampaajalta tullessani keittiö oli siivottu. Mieheltä oli hermo puhjennut…

No, en ole yksin tällaisen ilmiön kanssa. Kävin tänään kampaajalla ja kampaaja valitti ihan samasta: Hän tulee väsyneenä kotiin. Keittiö täynnä likaisia astioita, astianpesukone täynnä puhtaita astioita, ukko istuu iPadin kanssa sohvalla ja mukulat (16 ja 18 vuotiaat tytöt) odottavat nälkäisinä ruokaa. Mietimme pitääkö äidin aina jaksaa? Mitä sitten, kun ei enää jaksa? Murrosikäisten toimintaa ihmetteli eilen myös Anna Perho Dynastiassa. Syyslomalla olleet tytöt olivat syöneet mandariineja ja jättäneet kuoret lattialle kehäksi. Perho oli kotiin tullessaan kiukkuisena ihmetellyt, kuka ihmeessä on voinut viljellä kuoria pitkin lattioita. Perho oli punonut kostojuonta, kun nuorempi tytär oli sulattanut sydämen: Äiti, tämä maailma olis täydellinen, jos kaikki olis aina iloisia!

MLL:n sivuilla on murrosiästä seuraavaa: Murrosiässä lapsen on kypsyttävä vähitellen itsenäisyyteen ja etsittävä uudenlainen suhde itseensä ja vanhempiinsa. Vanhempi joutuu tasapainoilemaan lapsensa kasvun ja itsenäistymisen sekä turvallisten rajojen asettamisen välillä. Tunne-elämässä kuohuu. Kehittyvät ajattelutaidot avaavat nuorelle uuden maailman ja suhde muihin, erityisesti omiin vanhempiin, muuttuu merkittävästi (huomattu ollaan!!). Kaikki tämä aiheuttaa hämmennystä sekä nuoressa että hänen vanhemmissaan. Nuoren mielessä pyörivät kysymykset: Mitä ihmettä minulle tapahtuu? Onko tämä normaalia? Vanhempi saattaa pohdiskella samoja asioita ja sitä, miten hän voisi tukea nuorta murrosiän muutoksissa.

Loppujen lopuksi tyttäreni ovat suhteellisen helppoja murkkuja ja yritän muistella, minkälainen olin itse murkkuna. Mielestäni helppo, mitenkäs muuten! Jos haluat tutustua murrosikäisistä kertoviin kauhukertomuksiin, pääset tutustumaan niihin tästä.

20130803_174937

Perheen yhteinen harrastus ?

Aamutokkurassa juuri herättyäni saan tyttären terveystarkastuslapun eteeni. Ai, mä unohdin tän, mut saatsä tän täytettyy kahdeskymmenes minuutis? Mul on tänää joku terveystarkastus. Otan kahvikupin eteeni ja yritän keskittyä lappuun.  Jahas, mitä täällä nyt oikein kysellään. Alku menee hyvin, ei mitään ihmeellistä, kunnes tullaan perhettä koskevaan osioon.

Syökö perheenne kerran päivässä yhdessä? Jostain syystä haluaisin miellyttää terkkaria ja vastata positiivisesti, mutta vastaan rehellisesti. Emme syö yhdessä. Kauheaa! Kivaahan se olisi, mutta mahdotonta. Perhe valuu kotiin viiden ja kahdeksan välillä. Milloin siis olisi paras aika yhteiselle aterialle?

Mukavat kysymykset jatkuvat. Mikä on perheenne yhteinen harrastus? Nyt alan jo ahdistua. Mitä ihmettä me harrastamme yhdessä? Miksi tällaisilla kysymyksillä kiusataan vanhempia? Taas vetoan ajanpuutteeseen ja vastaan: Emme harrasta mitään yhdessä. Voi hyvät ihmiset, ihan kauhea perhe.

Kaikilla perheessä on omat juttunsa ja kiinnostuksen aiheet. Tämä on kyllä tärkeä kysymys ja tätä on syytä miettiä tarkemmin. Sitten keksin: UINTI. Tytöt ui ja me kannustamme ja tuemme. Tyttöjen mukaan liikaakin: Sun ei tarvii aina olla kommentoimassa MUN uintia, tää on MUN harrastus, ei sun. Yritän puolustella, että tästä on kyllä muodostunut väkisinkin perheen yhteinen harrastus, koska uinti hallitsee kaikkien elämää. Lomatkin pitää sunnitella kisojen mukaan. Siis yhteinen harrastus on sittenkin olemassa.

Vielä yksi haasteellinen kohta: Mikä on perheenne vahvuus? Siis perheen vahvuus. Kysyn tyttäreltä, mikä on meidän vahvuutemme? Urheilu, vastaa hän. Meidän vahvuutemme on urheilullisuus…  En oikein tiedä, mitä tästä ajatella. Kait se sitten loppujen lopuksi on hyvä juttu?