Murrosikä

Tämä vuosi on ollut kasvamista murrosikäisten äitinä. Väillä tuntuu ihan siltä, että perheeseen on muuttanut kaksi jostain toiselta planeetalta tipahtanutta meidän tyttöjen kaksoiskappaletta, jotka ovat saaneet niveliinsä tervaa tai jotain jarrunestettä. Aine liimaa kännykän käteen, katseen kännykkään ja vartalon sänkyyn. Kämppä on kotiin tullessa hujan hajan näiden kahden jäljiltä eteisestä alkaen. Siisteydessä ollaan jälleen kolme-neljävuotiaiden tasolla.

Eilen olin ratsastamassa ja vielä tuplatunnin eli arvata saattaa olinko väsynyt ja janoinen tullessani kotiin. Jotenkin oli mielessä ajaessani kotiin, että saa nähdä onko jääkaapissa muuta kuin valo. Moi! Onko joku käynyt kaupassa? Ei vastausta. HALLOOO! ONKS JOKU KÄYNYT KAUPASSA? Sorry, ei olla muistettu!!! Puhisten nappasin kukkaron mukaani ja painuin kauppaan. Kirosin matkalla äijän ja kakarat Marssiin. Kaupassa marmatin, miten ihmeessä jonkun perheessä voi asua noin laiskoja ja välinpitämättömiä ihmisiä. Päätin kostaa ja jätin keittiön siivoamatta enkä myöskään koskenut siihen aamulla. Kampaajalta tullessani keittiö oli siivottu. Mieheltä oli hermo puhjennut…

No, en ole yksin tällaisen ilmiön kanssa. Kävin tänään kampaajalla ja kampaaja valitti ihan samasta: Hän tulee väsyneenä kotiin. Keittiö täynnä likaisia astioita, astianpesukone täynnä puhtaita astioita, ukko istuu iPadin kanssa sohvalla ja mukulat (16 ja 18 vuotiaat tytöt) odottavat nälkäisinä ruokaa. Mietimme pitääkö äidin aina jaksaa? Mitä sitten, kun ei enää jaksa? Murrosikäisten toimintaa ihmetteli eilen myös Anna Perho Dynastiassa. Syyslomalla olleet tytöt olivat syöneet mandariineja ja jättäneet kuoret lattialle kehäksi. Perho oli kotiin tullessaan kiukkuisena ihmetellyt, kuka ihmeessä on voinut viljellä kuoria pitkin lattioita. Perho oli punonut kostojuonta, kun nuorempi tytär oli sulattanut sydämen: Äiti, tämä maailma olis täydellinen, jos kaikki olis aina iloisia!

MLL:n sivuilla on murrosiästä seuraavaa: Murrosiässä lapsen on kypsyttävä vähitellen itsenäisyyteen ja etsittävä uudenlainen suhde itseensä ja vanhempiinsa. Vanhempi joutuu tasapainoilemaan lapsensa kasvun ja itsenäistymisen sekä turvallisten rajojen asettamisen välillä. Tunne-elämässä kuohuu. Kehittyvät ajattelutaidot avaavat nuorelle uuden maailman ja suhde muihin, erityisesti omiin vanhempiin, muuttuu merkittävästi (huomattu ollaan!!). Kaikki tämä aiheuttaa hämmennystä sekä nuoressa että hänen vanhemmissaan. Nuoren mielessä pyörivät kysymykset: Mitä ihmettä minulle tapahtuu? Onko tämä normaalia? Vanhempi saattaa pohdiskella samoja asioita ja sitä, miten hän voisi tukea nuorta murrosiän muutoksissa.

Loppujen lopuksi tyttäreni ovat suhteellisen helppoja murkkuja ja yritän muistella, minkälainen olin itse murkkuna. Mielestäni helppo, mitenkäs muuten! Jos haluat tutustua murrosikäisistä kertoviin kauhukertomuksiin, pääset tutustumaan niihin tästä.

20130803_174937

Kuka päättää?

_MG_8792_edited-1Tyttäreni tuli eilen kotiin harjoituksista pyhää vihaa puhkuen: Mä teen valituksen!  Jahas, no mistä sä sitten valitat? Treeneistä!! Mä en enää jaksa näitä yksitokkoisia treenejä.

Nuorten kilpauimareiden menestystä ja lopettamisen taustoja on tutkittu Miia Malvelan pro gradu-tutkielmassa vuodelta 2003. Urheilumenestyksen taustalla ovat usein kannustavat vanhemmat, hyvä valmentaja ja valmennus sekä luonnollisesti urheilijan into lajiaan kohtaan. Myös urheilijan psyykkisillä ja fyysisillä ominaisuuksilla sekä olosuhteilla on merkitystä menestymisen kannalta. Lopettamisen taustalla on kiinnostuksen kohteen vaihtuminen: aikaa halutaan käyttää muihinkin asioihin elämässä. Lisäksi olosuhteet tai valmennus ovat voineet olla urheilijan mielestä huonoja.

Uimarin motivaatio ja into pitää löytyä sisältä, jolloin tärkeitä kysymyksiä ovat: miksi uin? mitä uinti antaa minulle? mikä uinnissa tuo energiaa? mikä tuo iloa ja mikä vie eteenpäin? Nyt tuntuu siltä, että nuorilta uimareilta on tie hukassa, sillä pitkään ryhmää valmentanut valmentaja lopetti kesällä ja tilalle tuli sekä uimareille että vanhemmille tuntematon valmentaja. Mikä ihme tyyppi se on? Mitkä sen meriitit ovat? Osaako se valmentaa? Voiko siihen luottaa? On todella ikävä huomata, että uintiryhmässä motivaatio on laskenut ja lahjakkaat uimarit tuntevat, että heidän näkemyksiään ei enää oteta huomioon. Uimarini mukaan uusi valmentaja ei kuuntele, keskustele eikä motivoi. Lisäksi uimarit asettavat itselleen erilaisia tavoitteita kuin valmentaja. Kuka tällöin päättää?

Ollaan siis tyypillisessä muutostilanteessa, jossa vanha tuttu korvataan uudella ja vieraalla. Muutostilanteessa johtajalta/esimieheltä/valmentajalta odotetaan intensiivistä läsnäoloa, kuuntelemisen jaloa taitoa, perusteluja, perusteluja ja vielä kerran perusteluja. Muutos täytyy tehdä yhteiseksi, ja se onnistuu vain ja ainostaan ottamalla ihmiset mukaan aidosti, kutsumalla heidät mukaan. Uintiryhmässä valmentajan siis pitäisi kuunnella uimareitaan, kertoa valmennusmetodeistaan, perustella tehtyjä harjoituksia, kysyä ja hyväksyä, mitä uimari itse haluaa saavuttaa. Eihän kukaan uimareista ui vanhemmilleen, koululle tai valmentajalleen, vaan itselleen! Jotta jaksaa jatkaa, tällöin motivaation tulee olla kunnossa ja into uintiin palava.

Itseäni tilanne harmittaa todella paljon.  Toivon, että asiat saadaan kuntoon ja nuoret lupaavat uimarit näkevät itsensä vielä tulevaisuudessakin uinnin parissa.

Asumista kommuunissa?

kiista

Sain oheisen viestin vanhemmalta tyttäreltäni pari viikkoa sitten. Treenikiengät olivat aamulla kadoksissa ja sain kuulla melkoisen saarnan siitä, miten ärsyttävää on, kun tavarat eivät pysy omilla paikoillaan.

Niinpä, ajattelin. Missä ihmeessä mun hiusharja on? Mihin pitkähihaiset T-paidat ovat kadonneet? Missä on puuterihuisku? No nyt on sitten hävinnyt meikkipussista myös terotin ja meikkivoide?

Tytöt oletteko nähneet mun harjaa /T-paitoja / puuterihuiskua / terotinta / meikkivoidetta?

Saan vastauksen: EI OLLA!!!

Joko tänne perheeseen on muuttanut kummitus tai sitten joku ei kerro totuutta. Katselin tytärtäni eräänä aamuulla ja huomasin, että hänellä on pitkään kadoksissa ollut T-paita yllään.

HEI, sulla on mun T-paita…
No, kun mulla ei oo omia.

No, entäs minä sitten? Nyt mulla ei ole paitoja. Minulle kuitenkin sanotaan, että voin aina hankkia uusia. Harjan löytymiseen tyttären kassista saan vastauksen, että mun oma on kadoksissa ja tää on todella hyvä kiharille hiuksille. Kun mekastan meikkivoiteesta ja puuterihuiskusta tiedän, että oltuani hetken pois, ne yht’äkkiä ilmestyvät meikkipussiin.

Nuoruudessani ei ollut tapana lainata äidin tai siskon vaatteita, saatikka meikkejä. En tiedä onko muissa perheissä tällaista tapaa ollut, meillä ei ollut. Toisaalta aikuiset ja nuoret pukeutuivat myös eri tavalla, kun taas nykyään farkut ja T-paita löytyvät melkein jokaisen kaapista. On kiva huomata, että vaatteeni kelpaavat tyttärilleni, mutta olen ne pääsääntöisesti tarpeeseen hankkinut ja kovassa kiiressä vaatteiden, harjan tai meikkien etsintä on todella turhauttavaa. JA mielellän ehtisin töihin ajoissa siistinä, tukka kammattuna ja edes jonkinlaisessa meikissä.
Ärsyttää, mutta vain hetken, kunnes tämä rävähtää puhelimeeni:
kuva_edited-1

And I LOVE MY GIRLS!

Aikamoista säätöä

Nyt tuntuu siltä, että tämän viikon voisin lopettaa tähän päivään! On nimittäin melkoista säätöä just nyt. Sunnuntaina mies kysyi olinko huomannut Wilmasta, että meille tulee keskiviikkona venäläinen vaihtari. Asia oli avoinna vielä alkuviikosta, mutta sitten yht´äkkiä venäläiset päättivätkin ilmestyä. OMG ajattelin, keskiviikkona! Miksi juuri nyt?  Koululta tulee ohje, että venäläiset asuvat perheessä ihan normaalisti.

IMG_9069
Mitä normaali tarkoittaa uimariperheessä?  Voiko vaihtarin viedä joka ilta uima-altaalle? Tytär ilmoittaa, että hän menee uimaan aamulla ja minä otan siksi aikaa vastuun vaihtarista. Aivan! Mitä sanon hänelle, kun venäjän kielitaito on aika ohut (yksi sana ja silloinkin tytär meinaa kuolla nauruun) ja vaihtari ei kaiketi osaa englantia.

Taloyhtiössä oli vielä eilen lämmitys pois päältä ja meillä oli jäätävän kylmää. Patteriventtiilien vaihto ei tainnut ihan sujua aikataulussa. Yritin lämmittää asuntoa korillisella puita (jäänyt viime talvelta) ja pitämällä kaasu-uunia päällä. Mutta eihän se lämpö pysynyt asunnossa kuin hetken. Tytär lohdutti, että Venäjällä on kylmä ja venäläiset ovat tottuneet asumaan kylmässä. Säälin venäläistä ja toivoin, että lämmitys saadaan päälle. Ja nyt, viime tipassa jonkinlainen lämmitys onkin saatu päälle. Täällä on nyt viileä.

Sitten on vielä omat ratsastukset ja muut menot. Huomaan, että olen kotona ainoastaan torstai-iltana. Onneksi tässä vaihdossa on kyse vain kolmesta yöstä. Säälin venäläistä. Toivottavasti hän selviää näistä päivistä ilman suurempia traumoja.

Tuokoon kesäiset kukat lämpöä tälle viikolle.
IMG_2001dirhamin kukat

30, 40, mitä seuraavaksi

IMG_0330

Kolmekymppisenä oli kriisi lapsettomuudesta. Tuntui, että kaikilla muilla oli lapsia, mutta itselläni VAIN poikaystävä ja kissa. Parikymppisenä oli ajatuksena ollut, että ensin pitää valmistua, löytää työpaikka, hankkia asunto ja vasta sitten miettiä lapsia. Kaikki nämä etapit oli saavutettu ennen kolmekymppiä, mutta missä olivat lapset. 35-vuoteen mennessä kaksi kaunista tyttöä oli elämässämme ja kolmenkympin kriisi vaihtui neljäänkymppiin.

Aloin kapinoida ammatinvalintaani vastaan. Ihan väärä valinta. Eläinlääkärinä olisin ollut jotakin, mutta en tekniikan ihmisenä. Tätä kapinaa onkin sitten jatkunut ja se jatkuu varmaan niin kauan kuin olen työelämässä. Olen monesti miettinyt, miksi näin. Luin tänään Hesarista miehestä, joka on päättänyt pyöräillä ympäri maapallon, kun ei enää saanut nukuttua öisin. Rohkea päätös. Vuorotteluvapaa on kuitenkin helpompi tapa ottaa etäisyyttä nykyiseen elämäänsä ja moni käyttääkin tilaisuutta selvittäkseen ajatuksiaan ja ladatakseen akkujaan. Houkutteleva ajatus, mutta mahdotonta nykyisessä tehtävässäni. Ei auta muu kuin jatkaa sinnikkäästi eteenpäin kapinalla tai ilman.

Eikö nyt sitten pukkaakin jo uutta kriisiä. Nyt kapinoin kaupungissa asumista vastaan. HALUAN maalle kaivamaan maata ja istuttamaan kukkia ihanaan puutarhaan. Talon pitää olla söpö ja romanttinen, vastakohta nykyiselle modernille kodille. KÄÄK! En jaksa enää näitä kriisejä. Mutta ehkä tämä kriisi ratkeaa helposti. Ei muuta kuin tarjousta kehiin ja toivomaan sitten parasta!